|
CD1:
01. Sleep
02. Start The Fire
03. Who Do You Think We Are
04. Day On My Pillow
05. Roses
06. Not About Us
07. The Gentle Art Of Swimming
08. Wasted Land
09. Crazy Lane
10. Trying To Kiss The Sun
CD2:
01. World Through My Eyes
02. Opel
03. Cymbaline
04. Welcome To The Machine
05. I Don't Know
06. Hole In The Sky
07. New Stars Are Born (Studio Bonus) |
Harmittaako, ettei Pink Floyd ole tehnyt enää vuosiin uusia levyjä? Petyitkö kun yhtyeen manttelinperijäksi tituleerattu Porcupine Tree muutti suuremman levytyssopimuksen saatuaan tyylinsä persoonattomammaksi, kuulostaen Metallican ja Rushin hybridiltä? Onko Pink Floydin toiseksi manttelinperijäksi veikattu Mostly Autumn liian keltti- ja hardrockvaikutteista makuusi? Jos vastasit myöntävästi kolmeen edelliseen kysymykseen, saksalainen RPWL saattaa olla vastaus rukouksiisi.
RPWL aloitti uransa jo kymmenen vuotta sitten Pink Floyd-tribuuttibändinä, mutta sävelsi omaa –esikuvaltaan kuulostavaa- materiaalia siinä sivussa. Kun yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto God Has Failed ilmestyi keväällä 2000, yhtye kuulosti siltä kuin se olisi jatkanut siitä mihin Pink Floyd oli jäänyt pitkäsoitoillaan A Momentary Lapse Of Reason ja The Division Bell.
Kloonauskaavalla yhtye ei olisi pitkälle pötkinyt ja debyyttiä seuranneilla studiokiekoillaan RPWL muuttui hieman omintakeisemmaksi. Floydmaisen pohjavireen rinnalle yhtye lisäsi neoproge- ja popvaikutteita, ja laajensi hiljalleen kuulijakuntaansa tribuuttikeikkoja seuranneen yleisön ulkopuolelle.
Neljän studiokiekon jälkeen RPWL on julkaissut ensimmäisen keikkataltiointinsa Start The Fire, joka on taltioitu viime keväänä suurimmaksi osaksi Bonnissa. Sivumennen sanoen, keikkatuplan ensimmäinen levy pitää sisällään yhtyeen esiintymisen Rockpalast-ohjelmaa varten, tarjoten samalla esimakua tulevasta dvd-julkaisusta.
RPWL on kappalelistan perusteella innoissaan uudesta materiaalistaan, mitä kuvastaa se että yhtyeen kahden viimeisen studiokiekon Stock (2003) ja World Through My Eyes (2005) kappaleet ovat ylivoimaisimmin edustettuna Start The Firella. Mikäpä siinä, erinomaisia kappaleita kumpaisella levyllä on, ja niissä yhtye on päässyt tasapainoisesti sinuiksi floydmaisen ilmaisun ja modernimman popin kanssa. Debyyttikiekolta keikkasettiin on mahdutettu Shine On You Crazy Diamondin kaltainen Hole In The Sky ja akustinen Crazy Lane. Huomattavasti trendikkäämmin rokkaavammalta kakkoskiekolta on kelpuutettu niin ikään kaksi kappaletta, Trying To Kiss The Sun ja I Don´t Know. Viimeistään tämän tallenteen julkaisu osoittaa, ettei RPWL:n luoma floydmainen musiikki ole pelkkää studiokikkailua, vaan yhtye pystyy siirtämään sen konsertteihinsa.
Vaikka RPWL:lla on enemmän kuin tarpeeksi omaa materiaalia, se ei siltikään ole unohtanut juuriaan tribuuttibändinä. Pink Floyd-materiaalia Start The Firelle on päätynyt kolmen kappaleen verran, Opel, Cymbaline ja Welcome To The Machine. Tarkalleen ottaen Stockilta tuttu Opel ei ole Pink Floydia, vaan yhtyeessä alkutaipaleella vaikuttaneen Syd Barrettin soolotuotantoa. Yhtä kaikki, RPWL:n käsittelyssä alun perin pelkällä akustisella kitaralla säestetty Opel on saatu kuulostamaan siltä kuin Pink Floyd soittaisi sitä vuonna 1971! Vieläkin hämmästyttävämmäksi vaikutelman saa Yogi Langin laulusuoritukset, joissa hän kuulostaa lähes autenttisesti nuorelta David Gilmourila. Cymbalinen osakseen saama 15-minuuttinen sovitus sen sijaan sekoittaa yhteen joukon Pink Floyd-kliseitä aina Careful With That Axe, Eugenesta lähtien, mutta muuttuu instrumentaaliosion puolivälissä Atom Heart Motheriksi. Tyylipuhtaimmin RPWL selviää Welcome To The Machinesta, joka seuraa uskollisesti Roger Watersin soolokiertueilla kuultua tulkintaa.
Yllätykset Start The Firella eivät lopu siihen, sillä entisen Genesis-solisti Ray Wilsonin vierailee mikrofonin takana kappaleiden Roses ja Not About Us aikana. Kappaleet, joista jälkimmäinen on Genesiksen Calling All Stationsilta, istuvat hyvin muuhun ohjelmistoon, eivätkä ne riko tyylillistä harmoniaa. Kieltämättä Rosesia ja Not About Usia kuunnellessa mielessä käy, että RPWL:n ja Ray Wilsonin kannattaisi vakavissaan harkita pysyvämmänkin yhteistyön tekemistä. Niin loistava laulaja kuin Wilson onkin, hänen lahjansa ovat menneet hukkaan Genesiksen jälkeen puolivillaisten soololevyjen parissa. Tuskinpa hän koskaan tulee kuulostamaan yhtä hyvältä kuin RPWL:n säveltämällä Rosesilla, ja tekisipä se varmasti hyvää tälle saksalaisrevohkalle. RPWL:n laulu- tai pikemminkin lausuntapuoli nimittäin jättää keikkatilanteessa hieman toivomisen varaa. Vaikka Yogi Lang laulaakin studiokiekoilla mallikkaasti, ei hän keikoilla malta lausua englantia kaikin osin yhtä huolitellusti.
Floydmaista menoa, moderneja soundeja, etnovaikutteita, psykedeelisiä pop-perinteitä, tiukkaa soittoa ja tunteella tehtyjä kappaleita. Niistä on tehty RPWL. Se ei varmasti ole maailman omaperäisin yhtye, mutta se täyttää hienosti Pink Floydin jättämän tyhjiön. Niin studiossa kuin konserttilavoilla.
07.12.2005, Kalevi Heino |
|
