Kansitaide Falchion
Legacy of Heathens
CD
[ World Chaos Production ]

( 7 )
01. Immortal Heroes
02. The Ancient Tale
03. Folk in the Golden Town
04. Broken Stone
05. Journey in the Woods
06. Swordmaster of the Dragonland
07. The Darkest Valleys of Mist
08. Burning the Gates
09. Black Crown

Kesto 48:03
Tietä pakanakulttuurin suurlähettiläille! Lahdessa vuonna 2003 perustettu Falchion on saanut debyyttialbumillaan kasaan mainion paketin suomalaisen kuuloista heavy/folk/pagan/death –metalia. Mistään hybridi-ilmiöstä ei ole kysymys, mutta kvartetin melko omintakeisessa tyylissä kuuluu vaikutteita vähän joka suunnalta. Hillitty mahtipontisuus, koukkuisat melodiat ja vahva folk metal –tunnelma ja toimiva laulu tekevät Legacy of Heathensista tyylilajinsa sisällä erittäin maininnan arvoisen levyn. Levyn anti pitää sisällään hieman myös eeppisempiä piirteitä. Vertailukohdiksi kotimaisista yhtyeistä sopisivat ehkä parhaiten Ensiferum ja Korpiklaani. Legacy of Heathens ei sinänsä kuulosta miltään järin uunituoreelta kamalta, sillä yleisesti materiaali on melko pitkälti aiemminkin kuultua muiden taholta. Tunnistettava tyyli bändillä toki on, mutta omaperäisyyttä kaipaisi silti aina enemmän.

Levyn avaava Immortal Heroes hieman keskitempoisempi ja maalailevampi, eikä niin raaka koettelemus, mitä tuleman pitää myöhemmillä raidoilla. The Ancient Tale lataakin sitten jo vauhdikkaampaa menoa. Instrumentaali Folk in the Golden Town manaa ilmoille jopa hienoisia power-melodiasuuntauksia, joskin folk-henkisyys on edelleen dominoiva. Ei liene kuitenkaan väärin väittää, että folk- ja power-melodiat maustettuna keskenään toimivat yhtä hyvin kuin lenkkimakkara ja tulinen sinappi. Tästä hyvänä esimerkkinä on mm. kotimainen Kiuas. Levyn parhaaksi biisiksi nostaisin loppupäästä löytyvän Burning the Gatesin. Kappaleen taisteluhenkinen tunnelma herättää jälleen kuuntelemaan tarkemmalla korvalla. Myös tämä raita sisältää ikävä kyllä tylsempiä ominaisuuksia. Harmillisinta juuri tässä kappaleessa on tavallaan kesken jäävä ja lopussa tylsistyvä tappomelodia. Aineksia olisi tappoon, mutta lopputulos vain haavoittaa. Tämä kuvaa muutenkin hyvin koko albumia. Burning the Gatesin väliosassa kuultava akustisen kitaran osuus toimii mitä mainioimmin. Muutenkin akustista kuusikielistä on käytetty mausteena muutamissa muissakin kappaleissa.

Laulajan Juho Kauppisen rouhea örinä toimii mainiosti ainakin minulle. Ääni tuo kerta toisensa jälkeen mielleyhtymiä Wintersunin Jari Mäenpäähän. Tosin Kauppisen repertuaari on toki huomattavasti suppeampi. Valittamista ei löydy suuremmin. Ei myöskään liioin soittopuolelta. Suurin negatiivinen puoli ovat sävellykset, joista puuttuu se tietty potku, jota tällainen taistelumetalli kaipaisi.

Legacy of Heathensin sisältö on parhaimmillaan pirun hyvää ja toimivaa, mutta muutamat pienet asiat heikentävät tasoa. Biisien perusmelodiat ovat parhaimmillaan erittäin hyviä ja toimivia, mutta jäävät tavallaan kesken tai muuttuvat tylsiksi. Lopullista hurmiota odotellessa joutuu ainoastaan pettymään. Hyviä ideoita bändillä on yllin kyllin, mutta niitä ei vain tunnuta kykenevän toteuttaa ihan loppuun asti. Ehkäpä seuraava albumi on jo kypsempi tuotos. Jos arviotekstin kuvailut kolahtivat lainkaan, Falchion on tutustumisen arvoinen uutuus.

21.11.2005, Tero Lassila
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Chronicles of the Dead
Chronicles of the Dead
[ CD ]
http://www.falchion.tk/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta FIREBOX:sta Lukukertoja : 2586
Palaa »
 
Bookmark and Share