|
01. Heathen Foray
02. Of Forests Unknown
03. Havamal
04. Roman Land
05. Heralder
06. Laeknishendr
07. Walkiesjar
08. Skirnir
Kesto: 41:56 |
Skandimytologian tematiikkaista pakanametalliaan jo vuodesta ’89 toteuttaneen Falkenbachin järjestyksessään neljäs täyspitkä Heralding - The Fireblade on oman tovinsa ottaneen, netitse suoritetun tiedonetsinnän tulosten myötä ymmärrettynä yhtyeen ”julkaisemattoman debyyttilevyn” Fireblade uudelleennauhoitus sisältäen etupäässä yhtyeen varhaisilla demoilla sekä lisäksi vähissä määrin vielä parilla ensimmäiselläkin levyllä esiintyneitä kappaleita työstettyinä nykyisen, jo edellisellä julkaisullaan Ok Nefna Tysvar Ty soittaneen kokoonpanon voimin, jos kohta promootio- sekä mainosteksteistä saattaakin paikoin saada kuvaa aivan uutta materiaalia käsittävästä tuotoksesta. Asiaa ei tietenkään helpota yhtyeeseen taikka ilmaisuunsa liittyneen, pintaa syvemmälle aavistuksenkaan reippaammin käyvän informaation enemmän taikka vähemmän epämääräinen sekä vähintäänkin satunnainen saatavuus kautta aikain, ja pääosin onkin ollut turvauduttava moninaisiin epävirallisiin fanisivuihin sekä laadultaan paikoin kovinkin vaihteleviin metallimusiikin tietokantaviritelmiin, kun ei edes itse levy-yhtiö ole edellä mainittuja tahoja merkittävämmin tullut tietoa jakaneeksi.
Yhtä kaikki niin ilmapiirinsä kuin äänimaailmansakin puolesta edetään varsin onnistuneesti kahden aiemman eli vuoden ’98 Magni Blandinn Ok Megintirin sekä jo mainitun, viimeisintä edeltäneen levyn viitoittamilla teillä, mutta sisällöllisiltä osin ei materiaali teknisestä toimivuudestaankaan huolimatta yllä edes lähellekään muiden täyspitkien tasoa, kokonaisuuden ikävästi jäädessä pelkkine vanhojen biisien uudelleenlämmittelyineen lopulta verrattain tasapaksuksi, tylsäksi sekä valitettavan mitäänsanomattomaksikin, eikä tuotos tällaisenaan todellakaan tarjoa yhtään mitään sellaista, mitä ei olisi tähän päivään mennessä jo kuultu sekä Falkenbachin itsensä että lukuisten muidenkin vastaavan kaltaisten yhtyeiden niin paremmin kuin heikomminkin toteuttamana riittävänkin monet kerrat. Demotavarasta kiinnostuneille mutta ne aikoinaan missanneille voi julkaisu kuitenkin olla hyvinkin katsastamisen arvoinen, ajan tasalla mitä todennäköisimmin olevia yhtyeen ehdottomia kannattajia tarvitsematta asiasta erikseen edes muistuttaa, mutta muutoin lienee pienimuotoinen varauksellisuus paikallaan, sillä huomattavasti varteenotettavampaakin on saatavilla.
16.11.2005, Frostheim |
|