|
01. Benzin
02. Mann gegen Mann
03. Rosenrot
04. Spring
05. Wo Bist Du
06. Stirb Nicht vor Mir
07. Zerstören
08. Hilf Mir
09. Te Quiero Puta!
10. Feuer und Wasser
11. Ein Lied |
Yllättävänkin pian edellisen levyn jälkeen ilmestynyt Rosenrot jatkaa Reise Reisen jatkumoa Rammstein -saagassa. Se on melankolisempi kuin mikään edeltäjistään ja samaten rytmiset elementit l. yhtyeelle tavaramerkiksi muodostunut militantti, yksinkertainen paukutus saa jälleen astua yhden askelen lisää taka-alalle.
Benzin on itäsaksalaisyhtyeen skaalalla jopa popahtava. Mann gegen Mann on tuttuakin tutumpaa Rammsteinia, jossa annetaan nyrkkipuinnille helppo tahti ja seuraamukset livenä on helppo tietää ennakkoon. Rosenrot on hieman Seemannin tapaan suhteellisen monotonisesti etenevä, surumielinen yksinpuhelu, jonka moodin myös Spring jossain määrin säilyttää. Kun vain hitusen petraava Wo Bist Du ei vielä sekään nostata nyrkkejä ilmaan, alkaa puseroon hiipiä epäilys onko Rammstein keski-ikäistynyt ja väsähtänyt mättöön, joka siitä on kansainvälisen ilmiön tehnyt. Edetessä meno ei kun käy levollisemmaksi, englanniksi naislaulettu Stirb Nicht vor Mir (Don't Die Before I Do) vaatisi Type O Negativen Bloody Kissesin epätoivoisuusasteen saadakseen kaltaiseni vanhan kyynikon antamaan edes empatiapisteitä. Onneksi jo jonkin verran tamppaava Zerstören kuitenkin osoittaa, että levyn pulssi ei ole kokonaan sammunut.
Albumin huippukohdiksi itselleni nousevat riipivän klaustrofobinen Hilf Mir ja levyn ilopilleri, kökköespanjaksi laulettu Te Quiero Puta!, jonka mariachi-torvet ovat Rammsteinille jotain ennenkuulumatonta. Kappaleen hölmöilyä kuunnellessaan onkin helppo kuvitella Till Lindemann hölmö sombrero päässään avautumassa huonolle naikkoselle. Feuer und Wasser vajoaa valitettavasti samalle uneliaan pintahengityksen tasolle, jolla levy suurimman osan kestostaan vetelehtii. Levyn päättävän Ein Lied:n aikana kuuntelija alkaa jo miettimään, tarvitsisiko Rammstein tekohengitystä vai sähköshokkeja horroksestaan herätäkseen.
Kokonaisuutena Rosenrot on harmittavan vaisu. Silläkin on hienot hetkensä, mutta silti se on Rammstein-diskografiassa järjestyksessään jo toinen hienoinen pettymys. Aika keskinkertaisen Reise Reisen jälkeen olisi ehkä ollut lupa odottaa tymäkämpää, väkivaltaisemmin takovaa Rammsteinia. Saksalaisarmeijan sävellyskynä ei selkeästikään ole vielä täysin tylsynyt, joten missä ovat uudet mäiskeet Du Hast:in ja Links-2-3-4:n tapaan?
07.11.2005, Mape Ollila |
|
