Eikös maailmassa ole myös sen tyyppisiä kasveja, että kun niistä leikkaa vaikka oksan pois ja laittaa maahan, niin tuolla toimenpiteellä saa samanlaisen puun aikaiseksi? No Savage Circus on musiikkimaailman versio tällaiselle ilmiölle. Blind Guardianin neljäsosa, rumpali Thomen Stauch jätti aina muuttumattomana pysyneen yhtyeen jäsenistön yllätyksellisesti 20 vuoden jälkeen, viime keväänä. Kyseessä olivat kuulemma näkemyserot siitä miltä uusi materiaali kuulostaa. Kun ensimmäisen kerran kuulin viime elokuussa Savage Circusin Evil Eyes - kappaleen, olin ihan varma että se on uutta Blind Guardiania!

Kerrataanpa tosiasiat. Thomen soittaa aivan kuten Blind Guardianissakin, ehkä paikoitellen vähän suoraviivaisemmin. Kitaristi Piet Sielck kopioi täysin Andre Olbrichin tavan soittaa kitaramelodioita ja jos koskaan on kuullut kenenkään voivan kuulostaa Blind Guardianin laulajalta, Hansi Kürschilta, niin se on Persuaderin Jens Carlsson! Koko poppoo on Sanctuaryn bisnessotkujen jälkeen löytänyt kotinsa Pietin vastaperustetun levymerkin, Dockyard 1:n uumenista. Tällainen keitos on siis luvassa. Itse asiassa koko bändi kuulostaa varmasti näin luettuna hyvinkin tylsältä ja mielikuvituksettomalta idealta. Pelko on kuitenkin turha, sillä ensinnäkin albumin materiaali ja tuotanto ovat silkkaa a-ryhmää. Toiseksi, ei tämä Blind Guardian -apinointi ole lainkaan väärillä perusteilla tehty, onhan Thomenilla täysi oikeus ko. yhtyeen soundiin ja hän on varmasti vaikuttanut paljon sen syntyyn. Mielenkiintoisen asiasta tekee se, että lähtiessään Blind Guardianista Thomen valitteli, että yhtye on liukunut liian kauas alkuperäisestä soundistaan. Nyt saamme siis ilmeisesti harvinaislaatuisesti kurkistaa vaihtoehtoiseen historiaan: missä Blind Guardian menisi nyt, jos tyyli olisi tuolla 90-luvun puolivälissä vielä säilytetty vanhan kaltaisena.

Dreamland Manor -albumi tarjoaa minulle eniten yhtymäkohtia Imaginations from the Other Side -levyyn. Ihan puhtaita akustisia vetoja ei toki ole, mutta kappaleiden rakenne ja kertosäkeet tuovat mieleen kyseisen lätyn monta kertaa. Piet Sielck on tehnyt hyvää miksaustyötä, vaikka totuttuun tapaan hänen kädenjälkensä on jälleen kovin kliinistä ja tietty orgaanisuus loistaa poissaolollaan. Sielck on muutenkin todella kovassa vedossa luodessaan tutut queenmaiset multiharmoniset kitaranvongutukset ja vastatessaan yhdessä Ralf Köhlerin kanssa elämääkin mahtipontisemmista kuoroista. Yksittäisistä kappaleista on vaikea poimia niitä parhaimpia. Evil Eyes ja Waltz of the Demon hivelevät omaa mieltäni näistä eniten. Tämä yhtye täytyy kyllä nähdä livenä, sillä kovatasoinen ja ammattimainen pumppu ainakin albumilla tuntuu soittavan. Ehkä pikkuisen muuten niin loistavan levyn arvoa voi laskea se tosiasia, että innovaatio ja soundi eivät ole kuitenkaan mitään ihan uusia juttuja - johan tämänkuuloinen bändi teki ensimmäisen levynsä vuonna 1989.