|
01. Amerijuanican
02. Kash Under Glass
03. Tri-Pack Master
04. Cutdown
05. Weedy Woman
06. Stonesphere
07. Champagne & Reefer
Kesto: 45:21 |
Bongzilla ei petä. Samaan tapaan kuin AC/DC, bändi tahkoaa omalla reseptillään riffejä ja biisejä ulos tasaisen tappavaa tahtia. Ja tappamisen meininki tässä todellakin on, jos saivartelemaan lähdetään niin näillä eväillä se kuolo tulee ehkä keuhkojen kautta, mutta kuitenkin.
Bongzilla on soittanut lepposan kesäisesti rullaavaa sludgehtavaa musiikkiaan jo sen verran kauan, että pitäisi hitaamman tavaran faneille olla jo aika hyvin tiedossa mistä on kyse. Tietämättömille kerrattakoon että bändi sekoittaa tyyliinsä EyeHateGod -tyyppistä soitantaa ja vokalisointia, sekä lähinnä stonerrock-genressä tavattua groovea. Vaikka tapaus ei ole aivan noin yksinkertainen, pitää kuvaus kuitenkin hyvin paikkansa. Oikeastaan ainoaksi ongelmaksi uusille faneille voisi kertoa jo mainitun vokalisoinnin, joka tosiaan on sellaista kurkkukähinää ettei sellaiseen yleensä törmää black metalin tällä puolen.
Soundimaailmaan eivät pojat ole tehneet muutoksia käytännössä lainkaan. Jos nyt pientä hienosäätöä voisin olla kuulevinani kitarasoundeissa, joka luultavasti vain johtuu laitteista joilla studiossa on soitettu eikä niinkään halusta muuttaa tuttua konseptia. Ainoa seikka, mihin kiinnitin huomiota edellisiin julkaisuihin verrattuna on samplejen vähyys. Aiemmilla levyillä noin puolet kappaleista ovat alkaneet jollain huumeisiin liittyvällä samplella, nyt nämä mainiot sarkasmikukkaset loistavat poissaolollaan.
Huippukohdiksi voisi mainita kappaleet Cutdown, jonka alku pistää rokkijalan tutisemaan groovella riffillään, sekä Weedy Woman jonka välikohdissa on hieman samaa tunnelmaa kuin japanilaisella Church Of Miseryllä oli meinneinä huippuvuosinaan. Myös Stonespheren reilu 12-minuuttinen meininki on mannaa korville. Alussa runnotaan samaa riffiä jammailuperiaatteella pitkälle kolmatta minuuttia eikä kuuntelija pääse juurikaan kyllästymään, oikeastaan mielessä pyörii enemmänkin miltä bändi mahtaisi kuulostaa livenä pienellä klubilla. Aiemmin valittamani samplejen puute ei tätä kappaletta vaivaa, vaikka epäilenkin että pojat ovat itse nämä äänet levylleen tuottaneet. Kappaleen aikana nimittäin kuullaan erehdyttävästi bong-tyyppisen vesipiipun pulinaa ja selkeitä sytkärin tuottamia ääniä.
Reippaasti mennään siis alusta loppuun välillä relataan ja jammaillaan, mutta täyttä tavaraa silti koko platta. Jos bändi on tuttu ja musiikki kolisee, en voi muuta kuin kehottaa ostamaan välittömästi.
07.11.2005, Jukka Kolehmainen |
|
