|
01. Pale Monument
02. In A Drowse
03. The Enlightenment Day
04. Confession To Be Buried
05. The Tranquilizer Song
06. Midnight Sun
07. Silver Universe
08. Gavotte Grim
09. Messiahplan
10. (untitled)
11. The Tranquilizer Song (David Harrow mix)
kesto: 45:36
|
Japanilaisen Sigh:n edellinen albumi Imaginary Sonicscape julkaistiin jo neljä vuotta sitten. Vaikka nyt ilmestynyt kuudes albumi Gallows Gallery jatkaa edellisten tapaan seikkailuaan eri musiikkilajien parissa, niin muutoksiakin on kuultavissa. Niistä suurin on laulupuolella, minkä laulaja Mirai Kawashima hoitaakin puhtaana. Vaikka pieniä hetkiä menneisyydestä on välillä kuultavissa, niin ilman musiikin raskaampia ja hevimpiä elementtejä olisi lopputulos melkein poppia. Toisaalta melodinen ja puhdas laulu tukee hyvin musiikkia. Toisaalta laulutapa saattaa olla se ratkaiseva tekijä siihen, että levy ei toimikaan samalla tavalla, kuten aiemmat Sigh levyt.
Levy kuulostaa aika ajoin lähes normaalilta musiikilta, esimerkkeinä vaikka mm. hyvin 70-lukulaiset urut, saksofonit, klassiset elementit ja kummalliset rytminvaihdokset sekoittavat pakkaa. Levy henkii melko perinteistä 80-luvun metallia riffeineen ja sooloineen. Seasta kuitenkin erottuu hieman erilaisina Confession To Be Buried, joka tuo välillä mieleen Notre Damen meets Alice Cooperin ja leijuva ja harmoninen The Tranquilizer Song, joka tuo häiritsevästi mieleen jonkun aivan tutun melodian, vaan ei tule mieleen minkä. Verkkainen ja omituisen ilmapiirin omaava Gavotte Grim on vain outo. Hittiainesta omaavaavan Messiahplanin melodia kuulostaa yhtälailla hyvin tutulta. Vaan niinpä vain taas seurustellaan kysymysmerkin kanssa. Kappaleen korkeista kiekumisesta luulisi äkkiseltään vastaavan King Diamondin, mutta krediitit väittävät muuta. Kappalemateriaalin eduksi on laskettava, että se on tarepeeksi vaihtelevaa ja ennen kaikkea yllättävän moni hetki jäi mieleen. Aina ei kylläkään positiivisessa mielessä.
Varsinaisen levyn päättävän Messiahplanin jälkeen tulevista kahdesta bonuskappaleesta ensimmäinen, nimeämätön raita sisältää sitä kovasti varoitettua ääniterroria, joka sai osalle bändin jäsenistä aikaan päänsärkyä ja migreeniä. Pitipä tuo sitten paikkansa tai ei, niin hieman kyseenalaisen mainostempun mausta huolimatta päänsärkyä se saattaa kyllä todellakin aiheuttaa, nimittäin harvinaisen onnistuneesta ärsyttävyydestä. Aika raastavaa kuunneltavaa, enkä välttämättä suosittele ainakaan ensimmäiseksi koirille. Levyn päättää David Harrow:n (josta en ikinä ole kuullutkaan) miksaus The Tranquilizer Songista, joka on kyllä erilainen, vaikka alkuperäisen kappaleen tunnistaakin pohjalta. Sanotaan nyt, että "ihan kiva".
Kun Sigh:n jäsenten musiikilliset taidot ovat tulleet todistetuksi jo usean levyn voimin, niin tuotannollisesti levy jättääkin sitten toivomisen varaa, sillä levy kuulostaa kuin se olisi jätetty muutamilla osa-alueilla raakamiksauksen tasolle. Eniten soundeista kärsii rummut, jotka ovat melkein kuin kattilat, mutta en koe soundien puolesta levyä muutenkaan kovin onnistuneena, vaikka esim. kitarsoolot toimivat ja kuuluvat hyvin. Tuotannon heikkous on todella harmillista, koska musiikki itsessään on varsin hyvää sisältäen paljon tarttuvia hetkiä. Hyvistä hetkistään huolimatta Gallows Gallery ei varmasti ole helpoin Sigh-levy (jos sanaa voi Sighin suhteen edes käyttää), hyvinkin erilainen kuin aiemmin, mutta toisaalta täysin sighmainen. Suosittelen silti kuuntelemaan ennen ostoa.
27.10.2005, Janne Rintala |
|
