|
01. L'autre Monde
02. Pantin de Dieu
03. Les Ombres du Passé
04. Mortifer Signum
05. Recipere Ferum
06. Requiem
07. Virus Céleste
08. Corpus Christii
Kesto: 44:48 |
Ranskanmaalta kotoisin oleva Animus Herilis ei ole pitänyt kiirettä debyyttialbuminsa kanssa, sillä uraa on kertynyt jo tusinan vuosikerran verran ennen Recipere Ferumin ilmestymistä. Vaikkei vuosien työ ehkä ole poikinut mitään mestariteosta, ei lopputulos ole lainkaan hassumpi tyylisuunnassa, joka on läpikäyty lukemattomia kertoja eri bändien toimesta.
Recipere Ferumin sisältö on pitkälti melko tavanomaista ja epäoriginellia black metalia nopeamman tempon siivittämänä ja kitaramelodioita unohtamatta. Pelkkä nopea tykitys, ylitsepursuava melodisuus ja sarvipään ylistys ruotsalaisen kaavan mukaan ei ole kuitenkaan levyn saldo, vaan levyllä on omanlaisensa katala tunnelma. Vaikka biisit pääosassa ovatkin melkoisen reipastempoisia rallatuksia, on mukaan toki mahtunut myös keskitempoisia pätkiä tasapaksuuden jäätä rikkomaan.
Kappalevalikoima ei ole yllättävä, eikä edes erityisen mielenkiintoinen, mutta suoraviivaisuudessaan bändillä on oma keinonsa viedä kuuntelija mukanaan. Pakettiin onkin eksynyt muutama kelvollinen osuma riffien tai sovitusten muodossa ja levy soi kepeästi että takkuilematta alusta loppuun asti ilman harmaiden hiusten kasvamista. Rosoinen repivä soundipuoli tukee kappaleita parhaansa mukaan kulkemalla hienovaraisesti puhtoiseksi puunatun ja raa'an primitiivisoundin välimaastossa. Homma toimii hyvin ja kohtuullisen mukavasti hoituu myös bändin kiukkuinen rääkylaulu. Ei mitään erityisen ihmeellistä suorittamista, mutta tasaisen kelvollista laatua.
Vaikka levynä teos ei herätellyt mitään suuria tunteita tai ylistyssanoja itseään kohtaan, voi sitä pitää varsin kelpona lättynä omalla sarallaan. Ei mitään uutta auringon alla, vaan tuskinpa siihen on edes tähdätty.
26.10.2005, Serpent |
|