Kansitaide Destinity
Synthetic Existence
CD
[ Adipocere Records ]

( 6½ )
01. At the End
02. In Nuclear Light
03. Ex Nihilo
04. Fanatic God Machine
05. Evolution : Devilution
06. Deconstruction of Times
07. Deshumanized Nature
08. Neurotic Illness
09. Synthetic Existence

Kesto: 44:54
Ranskalaisen Destinityn ura tuntuu olevan nousujohteista jos jotain voi päätellä bändin kehityksestä aiempiin tekeleisiin verraten. Vuodesta 1996 saakka kasassa ollut bändi on kasannut viidenteen täyspitkään levyynsä osasia raskasmetallin eri alaryhmistä. Nimellisesti tämä tarkoittaa puhtaasta kosketinvetoisesta black metalista siirtymistä nykymuodin mukaiseen neodeath-vellontaan, mutta thrashmaista vivahdetta unohtamatta. Vaikka thrash metalin mainitseminen tämän levyn kohdalla onkin kaikkiaan melko turhaa, huomaa eron bändin aiempiin levyihin nähden enemmän tai vähemmän selkeästi.

Vaikka deathmetalmaisuus pistääkin vahvasti läpi Synthetic Existencen melodisesta ja kosketinsävytteisestä metallipinnasta, ovat bändin juuret ja vaikutteet selvästi kuultavissa. Omalla tavallaan kone- ja syntikkapitoisestakin levystä tulee mieleen köyhän miehen Dimmu Borgir, mutta bändin nykymuodossa vertauksia puolalaisen Behemothin suuntaan ei voi olla noteeraamatta. Tietynlainen uusio-deathmetal yhdistettynä niin sanottuun sinfoniseen black metaliin on ehkä tiivistetyin kuva, jonka levystä voi antaa.

Kappaleet ovat pääosin melko nopeatempoisia ristisiitosralleja ja tusinamaisesta sävellystyöstään huolimatta hyvin toteutettuja. Yritystä kyllä löytyy, mutta kuulijaa ei aina tavoiteta yhtä onnistuneesti. Koskettimia käytetään runsaasti, mutta suhteellisen huolellisesti. Melodisuus lyö itseään läpi aika ajoin, mutta liiiottelematta. Kun tuotantopuoli on hyvää keskitasoa, ei lopputulosta voi pitää millään tavoin epäonnistuneena.

Levyä kuitenkin vaivaa tasapaksuus, epäomaperäisyys ja toisaalta sitä leimaa tietynlainen halpistuotteen sävy verrokkibändeihinsä nähden. Kuka tietää, ehkä tämän tyylilajin faneille Destinityllä on kuitenkin enemmän tarjottavaa kuin keskivertoiselle black/death metal -kuuntelijalle. Bonuksena levyltä löytyy mpg-formaatissa huonosoundinen ja kotivideotasoinen video kappaleesta Evolution : Devilution.

04.11.2005, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Resolve in Crimson
Resolve in Crimson
[ CD ]
XI Reasons To See
XI Reasons To See
[ CD ]
The Inside
The Inside
[ CD ]
In Excelsis Dementia
In Excelsis Dementia
[ CD ]
Under the Smell of Chaos
Under the Smell of Chaos
[ CD ]
http://www.destinity.net Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1915
Palaa »
 
Bookmark and Share