|
01. Sun I Call
02. Survival of the Outlaw
03. Where Birds Have Never Been
04. Bragi
05. White Frost Queen
06. There Is Need
07. Prayer of A Son
08. Crater of The Valkyries
09. Sea I Called
Kesto: 54:20
|
Mikä meni pieleen? Norjan sekopäiseltä avantgarde-kaksikolta eli Solefaldilta on aina voinut odottaa jotakin odottamatonta ja erilaista, mutta nyt viikinkikirves lyödään pahasti kiveen. Kun tähän asti bändin levyt ovat olleet raikkaita ja elastisia venkoiluja genrerajojen välimaastossa, on kaksi levyä käsittävän kokonaisuuden avaava Red for Fire kuin massiivinen sinivalas, joka vaatii tuhdin annoksen tundraa kankeasti kääntyäkseen.
Jotenkin tuntuu, että herrat Lazarae ja Cornelius pyrkisivät näyttämään, että he voivat olla vakavia ja vakavasti otettavia artisteja. Red for Fire tarjoaa eeppistä ja suht perinteisin sävellyksin varustettua metallia, johon sana ”viikinki” ainakin osittain sopii. Runsasmuotoinen elementtiarsenaalikin on karsittu perinteiseen kitara-rummut-laulu -settiin sekä syntikoihin, naislauluihin, viuluihin ja saksofoniin. Vaikka peruslevyyn verrattuna tavaraa onkin runaasti, nämä mausteet eivät kuitenkaan saa biisejä nousemaan lentoon, vaan paikoin Red for Fire junnaa ja puuduttaa kuin kuuden tunnin lentomatka. Missä on se viime levyillä hurmannut svengaavan rockin ja innovatiivisten ratkaisujen vuoropuhelu?
Harmaan tasaisessa maisemassa on onneksi muutamia piristäviä jääpiikkejä. Crater of the Valkyries on tyylikkään tunnelmallisten väliosioiden voimin kasvava, black metal -vivahteinen ylistys, kun taas White Frost Queen osoittaa bändin taitavan myös sen keveämmän puolen herkän kepeine melodioineen ja naislauluineen – levyllä kuultavat naislaulajan suoritukset ovatkin yksi levyn valopilkkuja.
Red for Fire ei siis ole pohjanoteeraus, mutta olen selvästi pettynyt bändin panokseen. Solefald tipahtaa monta metriä siltä sateenkaarenväriseltä pilvenlonkaltaan, jolla se omassa ylhäisyydessään on tottunut istumaan. Saa nähdä, pystyykö ensi vuoden alkukuukausina ulos tuleva kakkososa Black for Death paikkaamaan bändin asemaa silmissäni.
18.10.2005, Antti Klemi |
|
