|
01. Anaclasis
02. Necropolis
03. Hex
04. Malediction
05. Euphoria of the New Breed
06. Razorblade
07. Immortality
08. Fountains of Blood to Reach Heavens
Kesto: 35:59 |
Jos jonkun asian päälle puolalaiset death metal -mielipuolet ymmärtävät hyvin, on se juurikin modernisoitu death metal, jota myös neo-deathiksi on tituleerattu. Vaikka alallaan Hate onkin jo vanhempi yrittäjä, on bändin profiili kohonnut vasta 2000-luvuon puolella brutaalien ja ankarien jyräyslevyjen myötätuulessa.
Edeltäjänsä tapaan Anaclasis - A Haunting Gospel of Malice & Hatred on reilu puolituntinen paketti ääriraskasta, murhaavaa ja kylmäveristä, ehkä jopa hieman pahansuopaa death metalia. Jälkeä on entisestään modernisoitu ja uudistettu, sillä mukaan on heitetty kuin Tabascona konsanaan muutaman pisarallinen koneellisia vaikutteita. Mistään industrial-henkisestä tavarasta ei ole kyse, vaikka koneellisuus taustalla vaikuttaakin, mutta sen verran raikastetta on mukana, että se tuo oman sävyn Haten muuten tuttuun brutalisaatioesitykseen.
Biisit ovat kauttaaltaan tiukasti soitettuja, ankaria ja periksiantamattomia aggressiopuristeita. Jos levy laittaakin jalan tärisemään heti alkumetreiltä pitäen, ei tärinä myöskään helpolla lakkaa ennen outron alkamista. Lopputulos on juuri niin murea kuin sen voi kuvitella olevan tarkoitettukin. Harvinaisen hyvin on myös saatu soundimaailma kuulostamaan juuri levyn kuuloiselta, vaikka esimerkiksi rumpukonemaisista soundeista voi olla montaa mieltä. Jos itsekin normaalisti vierastan koneelta kuulostavia rumpusoundeja, niin tässä yhteydessä homma toimii ja vieläpä korostaa levyn hienoista teollisuussävyä.
Kitaroiden särö on korvia hivelevää ja toimii niin melodisemmissa purskeissa kuin raivokkaassa demppauksessakin. Särön rehvakas ja rautainen soundi sopii jotakuinkin täydellisesti bändin ulosantiin, joten pisteet siitä. Viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä osatekijänä on mainittava bändin epäihmismäisen vahva örinälaulu. Valehtelematta se on pitkään aikaan parasta alallaan, jota on vastaan tullut. Asiaan varmasti vaikuttaa sen melkoinen esillä ja pinnalla oleminen, mutta viis siitä miten homma on hoidettu, jos se kerran toimii näinkin erinomaisesti.
Jos levystä moitteenpuolikasta haluaa mainita, on takerruttava levyn epäomaperäisyyteen ja tietynlaiseen, joskin laadukkaaseen tavanomaisuuteen. Vaikka levy pistääkin ilmarumpalin jalat ja kädet liikkeelle, on se tavallaan turhan tuttua tavaraa. Asia ei kuitenkaan käy millään tapaa häiritsemään, sillä näinkin laadukkaassa teoksessa kyseinen seikka on korkeintaan kosmeettinen särö. Anaclasis on ehdottomasti vuoden parhaita death metal -teoksia tähän asti julkaisuista levyistä, eikä sitä kannata sivuuttaa jos brutaali death metal saa korvat hörölle.
24.10.2005, Serpent |
|
