|
01. Last in Line
02. Crash`n Burn
Kesto 07:33 |
Tarttuvien kertosäkeiden ja raskaan soitannon nimeen vannova One Eye Shut on julkaissut Vallankumoustuotanto -nimisen pienlevy-yhtiön avustuksella debyyttisinkkunsa Last in Line:n. Jo edellisellä demonauhoituksellaan bändin katurokin ja stonerin yhdistely kolahti hienosäätölekalla lyöden allekirjoittaneen kuulohermoon, eikä debyyttisinkullakaan asiat ole toisin. Kahdesta biisistä koostuva tuotos on kappalemateriaaliltaan tasalaatuinen, vaikka biisit hieman erilaisia toisiinsa nähden ovatkin. Tuotoksen vauhdikkasti avaava nimikkomenopala vakuuttaa suoraviivaisen, mutta nerokkaan sävellyksensä ja vokalisti Jarin vahvojen tulkintojen ansiolla. kappale on erittäin tarttuva, biisin lauluosuuksissa on mukavasti särmää, mutta silti lauluosuuksista voi aistia jopa pop -henkisiä melodiaratkaisuja. Astetta mutkittelevammin etenevä kakkosbiisi Crash 'n Burn ei suostu häviämään yhtään nimikkobiisille, hieman nykivästä alkuriffistä siirrytään luontevasti One Eye Shutille ominaiseen tarttuvaan kertosäkeeseen, joka jää takuuvarmasti loppupäiväksi soimaan pääkoppaan. Orkesterin ensimmäinen sinkkulohkaisu on varsinainen myrskyvaroitus, sillä orkesterin luoma katurokin ja stonerin kombinaatio jyrää säälimättä hirmumyrskyn voimalla kuuntelijat alleen, kotejaan en kehota myrskyn vaikutuspiirillä olevia jättämään, mutta uutisia One eye Shut -hurrikaanin edesottamuksista kehotan kuitenkin tarkkaavaisesti seuraamaan.
07.10.2005, Olli Rinnekangas |
|