|
01. Grand Machinery
02. A Cog in the Machinery
03. The Lustfull
04. In a Moment of Sobriety
05. 8 Inches of Flesh
06. The Cynical Revolution
07. Treachery
08. The Eye of Revelation
09. Pater Noster
10. Rusty Armour
11. Forever Cin
12. Hatelist |
Länsinaapurimme asukki Construcdead on tarkistanut otettaan rankempaan suuntaan sitten edellisen albuminsa Violadeadin. Järisyttävän dramaattista muutosta vanhaan ei toki ole tapahtunut, sillä jonkinasteisen metalcorella kuorrutetun death metalin parissa puuhastellaan. Ylimääräiset melodisuudet tosin on leikattu soundista pois ja siirrytty vahvasti mm. Soilworkilta haiskahtaneesta jöötistä kohti raaempaa ulosantia.
Ikävä kyllä tyylinmuutoksen aiheuttama huuma haihtuu liian nopeasti. Construcdead onnistuu kyllä hetkittäin jyräämään oikein nohevasti, mutta pintaa syvemmältä kouraistuna paljastuu nipullinen keskivertoja riffejä, jotka eivät jaksa innostaa kovinkaan kauaa. Välillä sitä havahtuukin ajattelemasta viikonlopun ruokamenyytä sen sijaan, että keskittyisi The Grand Machineryn kuunteluun. Soitanta on timmiä, mutta siitä ei juuri ole apua, kun biisit ovat keskinkertaisia. Valopilkkuna kaiken hutun joukosta sentään erottuu kaahaileva, tyylikkäin munkkikuoroin höystetty Pater Noster-kappale. Täytyy ikäväkseni todeta, että Violadeadilla toiveikkaita odotuksia nostattanut bändi on ajautunut pahasti hakoteille, tai sitten Construcdeadin riffikynä on vähintään tukkeutunut pahasti.
03.10.2005, Eve Kojo |
|