|
01. Fools Never Die
02. Never Trust
03. Still Alive
04. Something Undefined
05. Our Wasted Days
06. Cuts Like A Knife
07. End Of Our Rope
08. Never Ending
09. One By One
10. Deliverance |
Minulla oli kunnia todistaa kolmea Nocturnal Ritesin keikkaa syyskuun alkupuolella Ruotsissa, joilla umeålaisorkesteri todisti olevansa kovassa kuosissa vielä uuden albumi äänitysten jälkeenkin. Uuden Grand Illusion -albumin veisuja keikoilla kuultiin vain pari, Never Trust ja Fools Never Die, mutta jo niistä kävi selville, että syystä tai toisesta valitettavan pahasti powermetallin välisarjalaiseksi jääneen ryhmän urakehitys ei mene ainakaan alaspäin.
Raskaaseen sarjaan ei Nocturnal Rites vieläkään ole siirtymässä, mutta myöskään pyyhkeen kehään heittämiseen ei ole syytä, sillä Grand Illusion jakelee tyrmäysiskuja siihen, kuin mikä tahansa muukin tähänastinen yhtyeen kiekko. Parhaiten kuulijan päätä täristävät em. veisut sekä Still Alive, jossa on kovasti tällekin sivustolle nimen antaneen Queensr˙che -biisin mieleen tuova väliosa ja myös Something Undefined ja ..., äh, piru vie, ei Grand Illusionilla huonoja biisejä olekaan! Mennäänpä sitten hitaasti ja hard rockisti tahi rivakasti poweria tuplabassaroiden, kappaleet ovat kauttaaltaan tasaisen laadukkaita.
Samaa tautiahan NR toki potee kuin suurin osa muitakin bändejä, eli sitä että vaikka biiseissä on mahtavia kertosäkeitä, itse säkeistöissä ei tapahdu oikein mitään. Onneksi kertosäkeiden komeus ja tiuha toisto kuitenkin kompensoi värssyjen hienoista latteutta. Paitsi perinteisen melodista ja kaunista, uutukaisellaan NR tarjoilee myös omassa repertuaarissaan tuoreempaa lyöntivalikoimaa, sillä bändin uran ehkä raskain ja vihaisin veto Cuts Like A Knife lainaa Kamelotin March of Mephiston ideaa, jossa melodista heviä otetaan kontrastihäiriköimään rumaääninen mörkö. Kamelotin tapauksessa se oli Dimmu Borgirin Shagrath, NR lainaa Naglfarin Kristoffer W. Oliviuksen pahantuulisen kuuloista kärinää. Yhtäläisyydet eivät lopu tähän, biisikin on kuin palapeli useammasta Roy Khanin laulamasta veisusta, niin Kamelotin kuin Conceptioninkin (Roll the Fire) ajalta. Ehtivätpä hitusen progressiiviseen veisuun omat satsinsa ruikkaamaan myös Evergreyn kitaristi Henrik Danhage ja mies, jolla ei ole koskaan liian kiire auttaa muita bändejä, Stratovariuksen Jens Johansson.
Kukaan ei edes odottanut Nocturnal Ritesiltä mitään radikaalia uutta, eikä sitä liiemmälti viljelläkään, vaikka pienimuotoista progeiluakin on tällä kertaa sekaan eksynyt. Mutta vanhassa vara parempi kuin pussillinen mummon muusia? Kyllä, Nocturnal Rites on edelleen Evergreyn, Lost Horizonin ja jostain käsittämättömästä syystä edelleen signaamattoman Heedin ohella Ruotsin parhaita melodisen hevin ryhmittymiä.
Helpon yksinkertaisia biisejä, hienoja laulumelodioita ja todellinen ässä laulajana. Mitä sitä muuta melodisen hevin ystävä tarvitsee?
22.09.2005, Mape Ollila |
|
