|
01. Quantum Mystic
02. Grasping Air
03. Kosmos
04. The Mental Tyrant |
Dave Mustainen on täytynyt perustaa uusi bändi! Ainakin minä kuulen hänet YOBin keulilla, ja niin kuulet sinäkin laitettuasi avausraita Quantum Mysticin pyörimään. Lauluäänen samankaltaisuus jääköön kuitenkin maininnan tasolle, sillä muutoin YOB edustaa metallista ja sludgensekaista doomia. Levyltä löytyy neljä raitaa, eli kappaleiden pituuksista ja hypnoottisuudesta ei olla tingitty. YOB ei tule siis esiintymään Suosikin tai edes Metal Hammerin kannessa lähiaikoina, joten jos etsit tarttuvaa rockia, sinun on parasta jättää arvostelun lukeminen tähän.
YOBin viimevuotinen debyytti The Illusion Of Motion ei oikeastaan stimuloinut minua lainkaan. Levyn hankala ja kömpelö äänimaailma kera monimuotoisen laululähestymistavan saivat YOBin muistuttamaan kyltymätöntä, ulkoavaruudessa leijailevaa mammuttia, joka jäälohkareen sisältäkin yrittää happokamoissaan turhaan parantaa omaa olotilaansa. Kuulostaako oudolta? Niin pitäisikin, sillä YOBin ymmärtämiseen tarvitaan tavallisuudesta poikkeavaa mielentilaa. Itsekin omat doom metalini kuunnelleena otin aikani sisäistääkseni YOBin viestin; joskin olen aina lämminnyt enemmän vaikkapa Troublen ja Candlemassin musisoinnille kuin sludgelle. Ensikosketuksen jälkeen tuo ruma ja ohut, rosoinen kirkkaus alkoi kuitenkin miellyttää minua. Loppujen lopuksi myös esimerkiksi SUNN O))):n ymmärtäminen vei minulta tovin jos toisenkin.
The Unreal Never Lived -levyn kruunaa ehdottomasti sen helppotajuisin raita, Quantum Mystic, jonka väkivahva kitarasoundi saa sinut heiluttamaan koomaista päätäsi ennen pitkää. Tässä ylitarjonnan ja muoti-ilmiöiden hallitsemassa maailmassa YOBin kaltaiset todella epäkaupalliset yhtyeet ovat tervetullut tuttavuus. Rumaa ja kaunista, alakuloista ja huojentavaa - kuten hyväsydäminen Notre Damen kellonsoittaja Quasimodo, jolle ei koskaan annettu mahdollisuutta tehdä vaikutusta ihmisiin omana itsenään. Tätä kehtaa diggailla!
Dave Mustaine must have a new band! I swear I hear him on vocals with YOB and so will you once you listen to opening track Quantum Mystic. Vocal likenesses aside, YOB is Metallic Sludge flavored Doom with only four tracks to an album translating into l-o-n-g, hypnotic dronage per
track. YOB isn't going to be on the cover of Suosikki or even Metal Hammer anytime soon, so if you are looking for catchy, rocking tunes look elsewhere, compadre!
YOB's debut last year, The Illusion Of Motion, didn't really tickle my fancy all that much. With its truly cumbersome and lumbering soundscape and various vocal approaches, YOB could be likened to a rabid wolly mammoth on a bad acid trip drifting in outerspace on a melting ice cap, all the while trying desperately to ingest a few downers in a vain effort to help things get better. Weird? Yes! YOB is hard to get into, true story! I personally am no stranger to Doom Metal, yet perhaps my tastes lie more akin to Trouble and Candlemass than to Sludge Doom. Regardless, in all it's ugly, translucent, yet muddy lucidity, YOB is starting to grow on me. After all, upon initially discovering SUNN O))) it took me quite a spell to morph into their "thing" also.
The Unreal Never Lived is undoubtedly hilited by its most accessible track, that being the aforementioned Quantum Mystic, which has such a
brutal guitar tone that it'll have you headbanging in a sedated coma within about 2 minutes of launch time. In this day and age of musical variety and ever-passing fads I welcome the very uncommercial efforts of YOB and I applaud their artistic integrity. This is ugly yet beautiful, morose yet soothing, much like the good-hearted Quasimodo of Notre Dame who never got an honest shot from the people due to his mangled form and misunderstood demeanor. YOB is A-OK with me, man!
06.09.2005, Starbuck |
|
