|
01. Innerlane
02. The Outpost
03. A Bittersweet Tragedy
04. Everytime I Die
05. Devils Plaything
06. Lost
07. Last Obsession
08. Emotional Decay
09. Restless Dreams
10. The Reversed Mind (outro)
Kesto: 43:25
|
Melodiseen synkistelyyn musiikkinsa tukeva Beseech on julkaissut nyt viidennen täyspitkänsä nimikkeellä Sunless Days. Siitäkin huolimatta, että aikaisemmat levyt ovat ammattitaidolla tehtyä valitusta, ne eivät ole vielä tähän mennessä oikein löytäneet tietänsä suomalaisten levyhyllyyn ja kovinkaan kummoista mainetta ei yhtye ole tällä puolella lahtea onnistunut niittämään. Levyn teossa kuitenkin yritys on kova ja on hieman jopa outoa, ettei Beseechin musiikki ole täällä kaupaksi käynyt.
Musiikillisesti ajatellen Sunless Days ei erityisemmin loista, vaikka kappaleet ovatkin ammattimaisesti tehtyjä kokonaisuuksia. Sävellyksissä on käytetty sitä varminta reittiä eikä erityisestä yrittämisestä tämän levyn tapauksessa voida puhua. Toimivia biisejä levyltä löytyy kourallinen ja loput ovat lähinnä keskivertoa levyn täytettä - eivät erityisen huonoja, mutta ero parempien ja keskinkertaisten välillä on liian huomattava.
Yhtyeen suurin valttikortti on monipuoliset vokaalit. Kahden solistin käyttäminen rinnakkain ei kaikilta onnistu mutta ruotsalaisten tulkinta ideasta toimii jopa yllättävän hyvin. Itse en ole metallimusiikkiin sovitetun naislaulun suuri ystävä (suoraan sanoen koko suuntaus ärsyttää suuresti), mutta siitä huolimatta Beseechin tulkinta toimii. En olisi koskaan uskonut että bandissä, jossa on sekä mies- että naislaulaja, naissolisti saattaisi miellyttää enemmän korvaani, mutta näin kävi. Miessolisti Erik Molarinin tulkinta tuppaa toisinaan ärsyttämään.
Beseechiä kuuntelee toki mielellään, mutta hieman vahvempi musiikillinen omaleimaisuus ei olisi ollut pahitteeksi. Vaikka parantamisen varaa löytyykin, Beseech on kuitenkin tyylisuuntansa parhaimmistoa ja goottimetallin ystävä saa levystä paljonkin irti. Sunless Days ei suinkaan ole huono levy vaan genren jo tyyppiviaksi muodostunut täydellinen kyky välttää omia ideoita laskee levyn potentiaalia.
07.09.2005, Turkka Holmqvist |
|