|
01. Into The Arena
02. Arena
03. Heaven
04. Two Sides Of The Moon
05. The Day Before The War
06. Never
07. Falling
08. Words
09. U Bring Me Down
10. Tell Me Why
11. Turn It Around
12. Bella Nova
13. That Season (bonus)
14. Two Sides of the Moon (acoustic, bonus) |
Kuluneen vuoden aikana InsideOut Music on uudelleenjulkaissut jo neljä Asian 1990-luvulla tekemää levytystä sen jälkeen, kun yhtiö sai viimevuonna houkuteltua yhtyeen talliinsa. Uudelleenjulkaisuille löytynee kuulijakuntansa, sillä tuoreimman studiokiekkonsa Silent Nation myötä Asia on voittanut puolelleen koko joukon niin uusia kuin vanhoja ystäviä, joilta vuosina 1992-2002 julkaistu tuotanto on mennyt ohi korvien. Ja todennäköistä onkin, että uuden levy-yhtiön uudelleenjulkaisuina Asian 1990-luvun tuotanto saa osakseen paremman markkinoinnin kuin koskaan aiemmin.
Alun perin Arena julkaistiin helmikuussa 1996 piskuisen Bullet Proof Recordsin kautta, jonka jakelusta vastasi Music For Nations (kirj. huom. Mistä tuleekin mieleen, onko Music For Nations saanut aikaiseksi mitään todella merkittävää sen jälkeen, kun Phonogram nappasi heiltä Metallican?). Lähes välittömästi sen jälkeen kun Arena oli saatu kauppoihin, uutuuskiekko vajosi unholaan eikä Asialla itselläänkään ollut rahkeita lähteä omin päin kiertueelle Jethro Tullin ja ELP:n kanssa kaavaillun kiertuepaketin kariuduttua.
Jos Asia oli Aqualla ja Arialla saanut totutettua yleisönsä uuteen laulajaan ja hard rockiin kallistuneeseen linjaansa, teki yhtye Arenalla tyylillisen täyskäännöksen. Asia oli tullut tunnetuksi tarttuvista, harmonioita pursuavista laulumelodioistaan ja mahtipontisesti viimeistellystä tuotantotyylistään, mutta Arenalla yhtye vältteli tietoisesti moneen kertaan läpikäymiään polkuja ja teki aikuismaisemman ”muusikkolevyn.”
Tavoitteessaan Asia onnistui hyvin, ja Arenalla Geoff Downes ja John Payne muuttivat yhtyeensä Steely Dan -tyyliseksi duoksi, joka keräsi ympärilleen joukon kovakaliiperisia muusikoita. Arialla soittaneesta kokoonpanosta mukaan kelpuutettiin ainoastaan rumpali Michael Sturgis. Kitaristi Al Pitrellin sijasta keppipelimanneja kutsuttiin Arenalle peräti kolmen muusikon verran: Aziz Ibrahim (mm. Stone Roses, Simply Red ja The H Band), Elliott Randall (ex-Steely Dan) ja Hotei Tomayasu. Myös John Payne vastasi muutamasta kitarasoolosta, eikä hänen soittonsa (mm. Heavenilla) kalpene muiden rinnalla. Oman lisänsä kokonaissoundiin antoi perkussionisti Luis Jardim, jonka läsnäolo toi musiikkiin latinalaisvaikutelman.
Musiikillisesti tarkasteltuna Arena on samanaikaisesti kaikista juurevin ja kokeellisin levytys, jonka Asia on koskaan saanut aikaiseksi. Levyllä käytetyt instrumentit ja soundit ovat retrohenkisiä ja riisuttuja. Ennen kaikkea Arenalta huokuu rento tunnelma ja sielukkuus, joka luultavasti olisi karissut pois, mikäli tuotantopuolta olisi hiottu yhtä kristallinkirkkaaksi kuin yhtyeen aiemmilla levyillä.
Rennon tunnelman ja retrohenkeä huokuvan soundin ansiosta Arena kuulostaa yhtenäiseltä levyltä, vaikka sen sisällään pitämät kappaleet vaihtelevat tyyliltään laidasta laitaan. Harvalla bändillä skaala vaihtuu latinovaikutteista (Arena) reggaerytmeihin (Two Sides Of The Moon) ja popista (Falling) moniosaisiin proge-eepoksiin (The Day Before The War). Läheskään täydellisesti tarttuvista AOR-hymneistä yhtye ei päässyt eroon, ja niitä levylle oli päätynyt muutama. Parhaimpina esimerkkeinä melodisten kuorohuudatuskappaleiden kruunuista voidaan mainita Bryan Adams-tyylittelyä ja Pink Floydia juurevasti yhteen naittava Heaven ja ihastuttavan 80-lukulainen Never, jossa Downes käyttää samoja syntikkasoundeja kuin Van Halenin riippakiveksi muodostuneessa kappaleessa Jump.
Siinä missä koskettimet olivat taka-alalla Arialla, ovat ne ilahduttavassa määrin esillä Arenalla. Kiekkoa kuunnellessa mielessä käy väkisinkin ajatus, että Downes on saanut yleisavaimet kosketinmuseoon, josta hän on vapaasti päässyt täydentämään arsenaaliaan lähes kaikilla mahdollisilla sormioinstrumenteilla Hammondeista alkaen. Vanhahtavat kosketinsoundit olivatkin tarpeen, sillä yhtye oli saanut edellisen levynsä myötä kritiikkiä faneiltaan, joiden mukaan Asia oli hylännyt progejuurensa. Faniensa riemuksi yhtye teki Arenalle kaksi mammuttieeposta, 9-minuuttisen The Day Before The Warin ja 7-minuuttisen kappaleen U Bring Me Down. Kieltämättä jälkimmäinen kappaleista on yksi kiekon suurimmista kohokohdista, jota voisi kuvailla symbioosiksi emersonmaista Hammond-työskentelyä, itämaisia vaikutteita ja David Coverdale-aikakauden Deep Purplea.
Kuunnellessa Arenan makoisia kitarakuvioita, on vaikea kuvitella, miltä kiekko olisi kuulostanut, jos kitaristintehtävä olisi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti annettu Steve Howelle. Onneksi Yes piti Howen kiireisenä, sillä Arenalla kuultujen kitaristien yhdessä ja erikseen loihtimat kuviot kuulostavat makoisilta. Näistä kitaratyylittelyistä huokuu putkivahvistimien hurina ja sydämestä otelaudalle välittynyt fiilis, jossa Fenderin ylämikkejä on säästelemättä käytetty.
Geoff Downes ja John Payne tekivät Arenalla rohkean ratkaisun kuljettaa Asiaa tyylisuuntiin ja soundimaailmoihin, joita se ei ollut aiemmin kokeillut. Valitettavasti Arenalla läsnä ollut kokeiluhenkisyys ja aikuismainen studiomuusikkomaisuus nakersivat Asian uskottavuutta oikeana bändinä, jollaisena yleisö oli taas tottunut sitä pitämään. Kesti pitkään ennen kuin Asiaa alettiin taas pitää yhtyeenä, mikä tapahtui vasta uudelle vuosituhannelle astuttua, jolloin yhtye löysi pysyvän muotonsa kvartettina rumpali Chris Sladen ja kitaristi Guthrie Gowanin liityttyä Downesin ja Paynen rinnalle.
Pitipä yleisö Arenaa oikeana bändilevynä tai sessiomiesten fiilistelytuokiona, sen onnistuneisuutta ei käy kieltäminen. Arenalla Downes ja Payne antoivat itselleen luvan kokeilla rajojaan normaalien tyylikeinojensa ulkopuolella. Heidän ei enää tarvinnut yrittää tehdä jokaisesta kappaleesta radiosoittoon kelpaavia hittiralleja, vaan he uskoivat vahvan fiilispohjaisen soiton kantavan jopa keksinkertaisempia kappaleitaan. Sävellyksissä saattaa toki olla puutteensa, mutta kiekkoa leimaava vahva fiiliskeskeisyys pelastaa paljon heikommissakin kappaleissa.
Puutteita Arenassa näkevät myös levyntekijät. John Payne ei omien sanojensa mukaan ollut koskaan tyytyväinen levyn miksaukseen, joka tehtiin kovalla kiireellä. Paynen kommenttien pohjalta on hämmästyttävää, ettei hän ole käyttänyt uudelleenjulkaistulla Arenalla tilaisuutta hyväkseen ja miksannut levyä uudelleen (kuten joidenkin InsideOutin uudelleen julkaisemien Threshold- ja Jadis-kiekkojen kohdalla on tehty). Muiden Asia-uudelleenjulkaisujen tavoin Arena on masteroitu uudelleen, jonka ansiosta kiekon soundi on alkuperäisjulkaisua muhkeampi. Lisäksi kiekolle on ympätty kaksi lisäkappaletta, That Season ja toissavuonna äänitetty akustinen keikkaversio Two Sides Of The Moonista. Uudelleenjulkaisuille uskollisesti myös Arenan kansivihkoa on muokattu taittamalla sisäsivut tyylikkäästi uudelleen, lisäämällä uusien kuvien ohella David Gallantin kirjoittaman taustatietoselityksen levynteosta.
26.08.2005, Kalevi Heino |
|
