|
01. Godparade
02. Kill Bastard Kill
03. Revolution Restart
04. Camouflage
05. Moral Masquerade
06. Jokers
07. The Great Monologue
08. Zenith
09. Full Vanity Fair
10. Egoism Divine
11. Diva Messiah
|
Saksalaisen Luna Fieldin vuoden 2003 Close To The Prime ei vielä allekirjoittanutta vakuuttanut, vaikka yhtyeellä tuntuikin olevan palikat hyvin hallussaan jo tuolloin. Ehkäpä edellinen levy oli vain enne uudelle Diva –levylle, sillä nyt saksalaisviisikko on saavuttanut sen priima-asemansa. Diva yhdistelee olevasti nykyistä, nopeaa death metalia, vanhan koulukunnan groovea, ja black metalin sinfoniallisuutta. Sekoitus on melkoinen, mutta erittäin toimiva.
Luna Fieldin osaaminen sektorin molemmissa päissä on vakuuttavaa. Tahtoessaan yhtye ei häviä nykypäivän tekniikkadeathmetal-yhtyeille, vaikkei mihinkään Hate Eternal –pommitukseen bändi ryhdykään. Toisaalla taas tunnelmoidessaan Luna Field hallitsee tonttinsa, ja bändi ei syyllisty ylilyönteihin. Esimerkiksi Full Vanity Fair on hieno esimerkki kosketinsovitusten toimivuudesta yhtyeessä. Levylle on saatu aikaan jotain, joka voisi olla miltei Zyklonin ja vanhan Kovenantin ruma jälkikasvu. Vokalisti B. Rakidzijan ääni taittuu helposti mustan- sekä kuolonmetallin tulkintaan, ja yhtye hoitaa tonttinsa aukottomasti.
Tekniseltä kannalta Diva toimii. Kaikki on miksattu kauniiseen sopusointuun yhdenkään instrumentin hukkumatta. Edellisellä levyllä juuri kritisoin sitä, miten koskettimet piipittivät jossain taustalla. Nyt ne ovat komeasti esillä, saaden yhtyeen kuulostamaan useita kertoja paremmalta kuin edellisellä levytyksellä. Kehitystä on siis tapahtunut kaikilla osa-alueilla kiitettävän paljon.
Eri genrejen sekoittaminen ei ole aina helppoa, mutta Luna Field on osunut napakymppiin. Yhtyeen sointi on onnistunut hybridi sitä sinfonia-bläkkistä ja nykydeathia, ja onpa pakettiin saatu ripaus myös sitä ns. goottifiilistelyä. Vai mitä mieltä olette levyn päättävän Diva Messiahin lopusta, jonka tahdissa on helppoa kuvitella vanhojen vampyyrien liukuvan pitkin kolean goottilinnan käytäviä, nuorten neitsyiden verta vaanien.
Diva on onnistunut kokonaisuus, sitä ei käy kieltäminen. Negatiivista sanottavaa en levystä tahdo löytää. 50 minuutin mittainen levy pitää mielenkiinnon yllä erittäin hyvin, ja erityistä notkahdusta en mistään välistä löytänyt. Arvelen, että Luna Field saattaa ajan kanssa mennä ns. ”isolleen”, jos tämän tasoista tavaraa tulee vastaisuudessakin.
18.08.2005, Niko Kaartinen |
|
