|
01. Believe
02. No Place For The Innocent
03. The Wisdom Of Solomon
The Wishing Well:
04. For Your Journey
05. So By Sowest
06. We Talked
07. Two Roads
08. Learning Curve
09. The Edge Of The World
Kesto: 51:48 |
Neoprogen tunnetuimpiin nimiin kuuluva Pendragon on viime aikoina julkaissut uusia albumeita varsin harkituin aikavälein. Vuoden 1996 The Masquerade Overture sai jatkoa vasta vuoden 2001 Not Of This Worldilla, mitä puolestaan seuraa nyt julki tuotava Believe. Pendragon uppoaa helpohkosti Pink Floyd- ja Marillion -vaikutteisen neoprogen tiheästi kansoitettuun karsinaan, mutta lunastaa maltillisuudellaan paikan tuon ahdasmielisyyteen taipuvan genren yläaisoilta.
Kuten neoprogelätyillä tuntuu olevan tapana, on myös Believeltä lähes mahdoton löytää mitään ärsyttäviä piirteitä. Tätä korostavat etenkin pehmeät soundit, sulavat sovitukset ja kuulaat melodiat. Eihän Pendragon nyt täysin AOR:ilta kuulosta, mutta keski-iän kynnyksellä taiteilevilta rokkiäijiltä on vaikea odottaakaan mitään repivän rikkovaa musisointia. Siinä mielessä tämäkin brittiorkesteri on siis tuiki tavallinen tapaus. Toisaalta se säveltää parempaa musiikkia kuin arviolta 90 prosenttia samaisen genren bändeistä. Hyvä esimerkki on neljälle raidalle ulottuva The Wishing Well, jonka aikana bändi ehtii esitellä niin melankolisempaa, rockimpaa kuin popimpaakin otetta. Kautta levyn pehmeät kosketinsoundit ja tukeva rytmisektio luovat otollisen maaperän Nick Barrettin miellyttävälle äänelle ja tyylitajuiselle kitaroinnille. Itseeni vetoaa myös akustisella kitaralla kauniisti alkava päätösraita The Edge Of The World, jossa tunnelma onnistutaan kuin ihmeen kaupalla pitämään hartaan puolella ilman lipsuiluja imelään ilmaisuun. Loput levyn raidat ovat jokseenkin yhtä laadukkaita, mutta noustakseen näiden kahden mainitun kokonaisuuden tasolle niiden olisi pitänyt sisältää jotain tarttuvampaa, syvempää tai suurempaa.
Yhtä kaikki Believe on tasokas albumi; uusioprogelätty, jota kerrankin kehtaa suositella myös muille rauhaisan pehmeästä musiikista pitäville kuin niille kaikkein vannoutuneimmille neoprogejäärille. Eihän Believestä nyt varauksettoman leiskuvalla tunteenpalolla voi puhua, mutta itsensähän siinä loppuun polttaisi, jos sisimmän pitäisi kaiken aikaa palaa kirkkaimmalla liekillä. Uskokaa pois, Believe tekee kuuntelijastaan vähemmän ryppyotsaisen edes ohikiitäväksi hetkeksi.
29.08.2005, Antti Korpinen |
|
