|
01. Rise And Fall
02. Time Bomb
03. Walking Dead
04. The Root Of All Evil
05. Shot In The Face
06. Sicario
07. The Land God Forgot
08. Preachers Of Hate
09. Touch Of Filth
10. From The Ashes
11. Por La Fuerza De La Razon
12. Self Destruction (bonus track) |
Chileläinen Criminal sai edellisellä levyllään niskaansa kylmän suihkun allekirjoittaneen osalta. Kokeneella miehityksellä varustettu ryhmä kun ei saanut aikaiseksi mitään mieleen jäävää taikka järin originaalia vuoden 2004 No Gods, No Masters –levyllään. Onneksi yhtyeen uutukaisella on hieman erilainen ääni kellossa.
Nyt bändi on nimittäin saanut aikaiseksi jo jokseenkin mukavan kokonaisuuden. Vieläkään en väittäisi Criminalin tehneet totaalisen omaperäisen taikka alusta loppuun mielenkiintoisen levyn, mutta nyt yhtyeen riffeihin on saatu lisää vihaisuutta, groovea ja yleistä tehoa. Yhtyeen soundia voisi verrata helposti vanhempaan Göteborg-soundiin, ja nimiä kuten At The Gates sekä Dark Tranquillity on helppo heittää tiskiin. Yhtyeen tyyli luokitellaan pressikirjeessä jonnekin thrashin ja melodeathin välimaastoon, ja en ole jäävi pistämään vastaan tuolle määritelmälle.
Andy Klassen on luonut Sicariolle erittäin komeat soundit, ja bändillä ei tuntuisi olevan muutenkaan mitään heikkoa studiossa, eikä epäilemättä levylläkään. Vanhan bändin kokemus nimittäin kuuluu hyvin sovitettuina kappaleina sekä tiukkaakin tiukempana yhteensoittona.
Vaikka Sicario nostattaa mielenkiinnon levyn alussa, on Criminal silti tietyllä tavalla omien kaavojensa vanki. Samalla muotilla ei nimittäin niin paljoa varioida, jotta kuulija pysyisi skarppina koko kolmevarttisen. Lisäksi vaikka yhtye kierrättääkin vanhoja elementtejä ja muovaa niistä omiaan, ovat peruspalikat silti sitä vanhaa tavaraa. Eli Criminal, vaikka onkin muuttanut linjaansa potkivampaan suuntaan edellisestä levystä, on edelleen pahassa välikädessä. Bändi on viittä vaille helvetin kova, muttei kuitenkaan. Välillä musiikki tarraa niin maan perusteellisesti palleista ja rytyyttää kuulijaansa seinille, mutta vastapainoksi on myös niitä hetkiä, jolloin mistään ei tuntuisi saavan oikein millään tapaa kiinni. Toivottavasti se vihoviimeinen rutistus saadaan seuraavalle levylle, jotta yhtye saisi aikaan sen klassikkolevynsä.
01.09.2005, Niko Kaartinen |
|
