Kansitaide Verenn
Awake
MCD
[ Matara Music ]

( 7+ )
01. Awake
02. Pilot
03. Nobody Wins

Kesto 11:20
Alternative-pohjaiseksi modernisoitua kitararokkia soittava Verenn on julkaissut debyytti-promosinkulleen seuraajan, Awake-EP sisältää kolme melankolista, mutta menevää rockraapaisua. Nimikkobiisi Awake on onnistunut niittämään mainetta hieman musiikkiteollisuutta oudommissa ympyröissä, sillä biisiä kuullaan myös extremeurheilun kuvioissa, vapaalaskijoiden ja sukeltajien kuvaamalla Destination Changed -videolla, joka osallistuu myöhemmin myös kansainväliseen lasketteluvideokilpailuun.

Verenn luottaa ilmaisussaan kitaravetoisen melankoliarockin voimaan ja bändi elävöittää materiaaliansa myös pienimuotoisilla konetehosteilla. Verenn onnistuu kuulostamaan yllättävänkin mahtipontiselta trion kokoiseksi rockbändiksi, eikä orkesterin myöskään tarvitse häpeillä laulajaansa, sillä vokalisti Mikon melodisen tarttuvat, mutta asenteikkaat tulkinnat nostavat bändin materiaalin aivan uudelle tasolle. Tuotoksen aloittava nimikkobiisi on selvästi kolmikon onnistunein taidonnäyte, siihen on saatu tarpeeksi tarttuvuutta ja bändin viljelemät brittirock-vaikutteet pääsevät biisissä oikeuksiinsa.

Kakkosbiisi Pilotin aikana meininki hieman rauhottuu ja bändin melodisuus pääsee valloilleen. Biisi on kuitenkin sävellykseltään kolmikon tavanomaisin, joten se jää tuotoksen tarjonnassa hieman täytemateriaalin tasolle. Vahvalla kitarariffillä starttaava Nobody Wins kohoaa sitävastoin rakenteensa ja fiiliksensä siivittelemänä perin vakuuttavaksi päätökseksi, biisi esittelee hyvin orkesterin soundin, joka vaihtelee rauhallisesta tunnelmoinnista hyvinkin menevään rockrypistykseen saakka. Orkesterin pienoiseksi kompastuskiveksi näkisin materiaalin suuren tarttuvuuspotentiaalin, sillä biisit paljastavat pelikorttinsa lähes ensi kuulemalta, joten pitkäaikaiseksi kuuntelunautinnoksi materiaalia en uskalla kehua, en ainakaan ilman pienoisia omatunnontuskia.

Awake-EP on hyvä, mutta harmittavan lyhyt julkaisu. Uskon vakaasti, että debyyttikokopitkän julkaisu tulee bändille vielä ajankohtaiseksi, painakaa siis bändin nimi mieleen. Verenn vakuuttaa tyylitajullaan ja orastavaa omaperäisyyttäkin melankolia-kokoonpanosta löytyy.

10.08.2005, Olli Rinnekangas
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
The Game
The Game
[ CD ]
No Trace, No Sound
No Trace, No Sound
[ CDS ]
http://www.verenn.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1711
Palaa »
 
Bookmark and Share