Kansitaide Verso
No Harm Done
CDS
[ Orjatori ]

( 7- )
01. No Harm Done
02. Deliver

Kesto 7:13
Verso on 2004 perustettu porilaisbändi, joka on julkaissut Musiikkikustannus Orjatorin suosiollisella avustuksella debyyttisinkkunsa No Harm Done. Tuotos koostuu kahdesta raskaasta, mutta sitäkin tunnelmallisemmasta rockpohjaisesta metallibiisistä.

Verso ammentaa vaikutteita musiikkinsa kohtalaisen laajalta sektorilta, soundissa onkin kuultavissa vaikutteita, aina Toolista Faith No Moreen saakka. Sinkun nimikkobiisi on soitannoltaan hieman kakkosbiisiä korkeatasoisempi ja kappale pohjautuu vahvasti laulaja Petteri Salosen tulkintojen ympärille. Biisi ei kuitenkaan täysin yllätä omaperäisyydellään, mutta onneksi laulaja saa silti luotua tarpeeksi biisin vaatimaa tarttuvuutta, joten biisin kertosäe jää takuuvarmasti loppupäiväksi kummittelemaan alitajuntaan. Biisissä on monipuolisuutta, tarttuvista melodioista siirrytään loogisesti myös huomattavasti raskaampaan metallipaahtoon saakka.

Tuotoksen päättävä Deliver liikkuu pääsääntöisesti nimikkoraidan linjoilla, tosin sillä erotuksella, etteivät biisin melodiat tarraa aivan yhtä intensiivisesti mukaansa. Biisin sävellykseen on satu piilotettua muutamia yksinkertaisia koukkuja jotka paljastuvat vasta muutaman kuuntelukerran jälkeen.

No Harm Done on hyvä ensijulkaisu Versolta, mutta nähtäväksi vielä jää kuinka bändin materiaali toimii pidemmällä julkaisulla. Sinkun biisit kuulostivat siinä määrin toisiltaan, että toimivalle kokopitkälle kaivattaisiin piristysruiskeeksi myös hieman erityylistäkin materiaalia.

04.08.2005, Olli Rinnekangas
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
From Wings to Bare Bones
From Wings to Bare Bones
[ CD ]
http://www.versoband.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2210
Palaa »
 
Bookmark and Share