Kansitaide Shadow Gallery
Room V
CD
[ InsideOut ]

( 9 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Manhunt
02. Comfort Me
03. The Andromeda Strain
04. Vow
05. Birth of a Daughter
06. Death of a Mother
07. Lamentia

ACT IV
08. Seven Years
09. Dark
10. Torn
11. The Archer of Ben Salem
12. Encrypted
13. Room V
14. Rain
Tavallaan yhtyeen taannoisen Tyranny -albumin jälkeläisenä tarjoilee Room V seuraavat näytökset Shadow Galleryn eeposmaiseen muottiin sovitetusta progemusiikista. Aikoinaan jo 80-luvulla uransa aloittanut yhtye, tosin silloin vielä Sorcerer -nimellä kulkien, ei salaa vaikuttajiaan: Yes, alkuaikojen Queen, Rush ja Jethro Tull paistavat komeasti läpi yhtyeen tämänkin päivän levyiltä. Nyttemmin on hyvä vetää yhteyksiä myös esimerkiksi Dream Theateriin, mutta Shadow Gallerylla on tietenkin vanhempi pohja takanaan. Yhtye myös käyttää eri tavalla perinteisiä hard rock- ja perinneheviaineksia hyödykseen kuin nykyaikaiset kollegansa. Instrumentaalikohtia tarjoillaan niin paljon, että ne tuntuvat olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Vokaalit ovat joissain kappaleissa vain piristävä lisä koko keitoksessa, jota erilaiset koskettimistot pääasiassa hallitsevat.

Itse en voisi lukea itseäni kovinkaan paljon juuri progeihmiseksi, mutta tämä menee kyllä täydestä kuin väärä raha! Ei tätä ihan helpoksi musiikiksi saata sanoa hyvällä tahdollakaan, mutta hyviä ideoita on todella paljon. Päättömän tekniikan ohessa on rauhoittavaa pianoballadia niin paljon, eri tyyleillä tehtynä, että levyn lifeline säilyy loppuun asti. Ihan törkeän pitkähän levy on, kaksi näytöstä, joissa molemmissa seitsemän yli kuusiminuuttista kappaletta! Kannattaakin ehkä ajatella tätä levyä tupla-albumina ja jättää se ACT IV vaikka toiseen päivään alkupuoliskon jo kuunneltuaan. Soundimaailmaltaan ja sävellyksiltään näin hyvää progehardrockia on aina ilo kuunnella, vaikka useampanakin päivänä viikossa.

08.08.2005, Eero Kaukomies
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Digital Ghosts
Digital Ghosts
[ CD ]
Tyranny
Tyranny
[ CD ]
http://www.shadowgalllery.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 5032
Palaa »
 
Bookmark and Share