|
Heaven Shall Burn:
01. Unleash Enlightment
02. No One Will Shed A Tear
03. Nyfädd Von
04. If This A Man
05. Downfall Of Christ
06. Destroy Fascism
Caliban:
07. The Revenge
08. Arena Of Concealment
09. One Day
10. A Summer Dream
11. One More Lie |
Kuinka suuri vaikutus Göteborg-skenen musiikilla onkaan nykyään ympäri maailmaa... Jopa (tai ehkä ei-niin yllättäen?) saksanmaalla on huomattu In Flamesin, At The Gatesin, Dark Tranquilityn, Soilworkin ja kumppaneiden musiikin innostava ja parantava voima. Caliban ja Heaven Shall Burn ovat pitkän linjan ystäväbändejä ja lienevät olleet olemassa ainakin vime vuosikymmenen loppupuolelta asti, ja heidän musiikkiaan kuvaillaan (kuten niin kovin monen muunkin yhtyeen musiikkia nykyään) metalcoreksi. Haluaisin vilpittömästi kuulla yhtyeiden varhaisempaa tuotantoa, sillä en tänä päivänäkään käsitä miksi melodista death metallia kutsutaan metalcoreksi. Toki ymmärrän musiikilliset yhtymäkohdat: otetaan melodinen riffi sieltä, sotketaan siihen hc/thrash-komppi täältä ja laitetaan biiseihin vähän tuplapedaalisahausta ja breakdowneja tuolta. Tässähän meillä onkin sitten uusi genre, jolle voi varastaa nimen hardcore-maailman raskaammalta tyylireunalta. Haluaisin vain kovasti tietää mitä yhteistä on Hatebreedilla ja Calibanilla? Tai Skarheadilla ja Heaven Shall Burnilla? Tai Down My Throatilla ja Killswitch Engagella? Scalping Screenillä ja Shadows Fallilla? Ja kuka sanoi että genrettely on sieltä ja syvältä? Aamen.
No, mutta asiaan. Heaven Shall Burn jyrää ihan mallikkaasti, ja välttyy onneksi suurimmilta kliseiltä ko. musiikkityylissä. Kitaroissa on hyvä groove ja raskauttakin vaikka muille jakaa. Ei tosin ihme, sillä yhtyeen vaikuttajat ovat olleet At The Gates, Bolt Thrower ja Earth Crisis. Melodiat on jätetty vähemmälle, ilmeisesti suosiolla genren kumpaneille, ja parissa kappaleessa on ihan pätevä death metallinen jyräys päällä. Parempi yhtye kuin keskivertotarjonta tällä alalla. Mukana myös Endstandin ja Merauderin coverit, joista suoriudutaan ihan mallikkaasti.
Calibanin voisi laskea samaan kastiin yleisilmeensä vuoksi. Asetelma on hieman käänteisempi: lauluissa on hivenen enemmän hardcore-ilmettä, mutta musiikki puotaa helpommin suuntaan. Tosin ei tässäkään juuri raskautta säästellä, mikä on aina mukavaa kuultavaa. Kappaleet eivät ole yhtä vahoja kokonaisuuksina kuin HSB:lla, mutta kuten sanottu ymmärrän miksi juuri nämä kaksi yhtyettä ovat splitille päätyneet (onhan tämä jo toinen heidän yhteisensä). Ei mullista maata millään tavalla, mutta lajityypin ystäville suosittelen.
21.07.2005, Miika Ruokokoski |
|
