|
01. Usvainen Rhûn
02. Storm of the Blades
03. Ghân of the Woods
04. Gwaith-i-Mìrdain
05. Trollshaws
06. Elves of Lùva
07. Valier–Queens of the Valar
08. Thousand Caves
09. Cloaked in Her Unlight
10. Of Orcs and Elves
11. Touch of Green and Gold
12. Pallando–Forgotten Wizards I
13. Gollum´s Cry
Kesto 49:44
|
“On kolmas aika auringon…” Tätä levyä allekirjoittanut on odotellut jo pari vuotta lähes apinan raivolla. Lienee siis turha erikseen mainita, että arvostelija omaa pienoisia fanaattisuuden elkeitä Battleloren musiikkiin. Bändin kaksi aiempaa albumia, erityisesti Sword´s Song, tekivät aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen. Uuden tuotoksen odottaminen on kannattanut, sillä Lappeenrannan soturit panevat kolmannella pitkäsoitollaan parastaan tarjoillen yhden vuoden huomionarvoisimmista kotimaisista metallialbumeista. Fantasiametallin kulku jatkuu odotetusti tutulla teemalla. Taru Sormusten Herrasta -teeman käyttäminen musiikillisena innoittajana on tullut melko yleiseksi ja vastaan on tullut jos jonkinlaisia örkki- ja haltialaulujen virittelijöitä. Battleloren nokkamies, kitaristi Jyri Vahvanen, on Tolkieninsa lukenut ja onnistunut tovereineen taidokkaasti vangitsemaan fantasiamaailman syövereiden tunnelman musiikiksi. Ja mikä parasta, metalliksi.
Kolmannen auringon aamurusko sarastaa alkutahteja tapailevan intron, Usvaisen Rhûnin muodossa, jonka jälkeen kuulijalta otetaan välittömästi luulot pois. Isosoundinen ja dramaattinen Storm of the Blades tarjoaa heti navakan myrskyvaroituksen siitä, mitä tuleman pitää. Massiivinen, raskas – jopa sinfoninen karautus tempaa mukaansa rytmikkääseen taistoonsa. Örkki örisee ja haltija vastaa kutsuun trubaduurien säestäessä.
Raskas tunnelmointi jatkuu, kunnes Trollshaws onnistuu jälleen vetäisemään maton jalkojen alta. Dramatiikkaa jälleen viljelevä kappale muuttuu yllättäen väliosaan päästessä. Tällöin synamelodia yllättäen tapailee hieman Kalevala-henkistä melskettä. Tällaista en ihan kyennyt odottamaan. Pystyn jopa (sairaassako?) mielessäni kuvittelemaan Väinämöisen ja Gandalfin moshaamassa keskenään Battleloren keikalla, eturivissä tietenkin. Kumpikohan moshaisikaan toisen suohon tai Morian syövereihin? Biisimateriaalin jokainen osa on paikkansa levyllä ansainnut, eikä heikkoja tai turhia lenkkejä tahdo hakemallakaan löytyä. Levyn päättävä Gollum´s Cry on biisinä hieman erikoisempi ratkaisu. Jousien säestämä heleä kappale etenee surumielisen olennon vuodatuksella ja päättyy melankoliseen iskuun.
Kahden laulajan varaan rakennettu bändi joutui viimeisen vuoden aikana hankalahkoon tilanteeseen vahvaa persoonallisuutta bändille rakentaneen laulaja Patrik Mennanderin erotessa kokoonpanosta. Laulajanvaihdos ei kuitenkaan osoittaudu lainkaan heikoksi lenkiksi. Brutaaleja örinöitä ja maskuliinista tulkintaa suoltava Tomi Mykkänen on totisesti mies paikallaan, eikä miehen panoksesta löydy suurempaa moitteen sijaa Mennanderinkaan ulosantiin verrattuna. Perinteistä duetointia kauniimman laulun kanssa löytyy edelleen. Tosin Kaisa Jouhkin heleä ääni tuntuu tällä levyllä nousevan pääosaan aiempaa enemmän. Jouhkin hunajaisesta ja kauniista laulusta ei tunnu saavan tarpeekseen. Erityisesti Elves of Lúvan tulkinta äityy jo sulattelemaan sydämen uloimpia kuoria johdattaen kuulijan lähes hurmokseen.
Jos naislaulun osuus on kasvanut, samoin tapahtuu kosketintaiteilija Marian syntikkapatteriston kanssa. Kosketinmelodiat ja ovat entistäkin paremmin esillä loihtien ilmoille aivan loistavia säveliä. Tarttuvuutta voisi jopa verrata Lukitarin seitteihin. Raskasta kitaramättöä ei toki ole lainkaan vähennetty ja sitäkin albumi tarjoaa mairittelevasti. Kitarasoolojen ja -melodioiden osuus sen sijaan tuntuu hieman vähentyneen, kun koskettimille on annettu entistäkin enemmän vastuuta. Levyn sounditkin ansaitsevat suuret kehut. Tuottaja Terje Refsnes on osannut loihtia bändistä esiin entistäkin parempia piirteitä.
Ei ole epäilystäkään, etteikö Third Age of the Sun olisi Battleloren paras albumi. Bändin ominainen tyyli ja imago toimivat kuin sveitsiläinen kello. Täydellisyyden vaarallisia portteja kolkutteleva kiekko jättää silti vielä jotain toivomisen varaa tulevaisuuteen. Ikuinen vääntö hyvän ja pahan välillä ei pääty tähän, vaan taistelun jalo oppi saa jatkoa myös tulevaisuudessa.
20.07.2005, Tero Lassila |
|
