|
01. Beast and the Harlot
02. Burn It Down
03. Blinded in Chains
04. Bat Country
05. Trashed and Scattered
06. Seize the Day
07. Sidewinder
08. Wicked End
09. Strength of the World
10. Betrayed
11. M.I.A.
Kesto: 72:53 |
Avenged Sevenfold on hevikummajainen, jonka vaikutteet tulevat kaikkialta Iron Maidenin ja Guns'N'Rosesin kautta Panteraan ja bändin kotiseudulla etelä-Kaliforniassa suosittuun skeittipunkkiin. No, kaikkien yhtyeiden vaikutteet ovat vaihtelevia, mutta A7X todella saa ne kaikki kuulumaan musiikissaan. Kun sekaan lisätään vielä salakavalasti puun takaa iskeviä modernin metallin makuisia tai saksalaisen koulukunnan iloisia Helloween-speedmetalli- ja jopa flamenco(!)-ylläreitä, tulos on ennalta-arvaamattomuudessaan ja onnistuneisuudessaan jotain, mitä en osaa kuvailla kuin punkhenkiseksi ja ylinopeaksi Faith No Moren sukulaissieluksi.
A7X:n Maiden-vaikutteet ovat ilmiselviä. Zacky Vengeancen ja Synyster Gatesin kitarat laulavat lähes tauotonta tuplaliidiä unisonossa, Johnny Christ vielä triplaa liidit bassollaan ja The Revin päärumpukompin nimi on laukka. Gunnareita saadaan hyvin selkeästi biisin Seize the Day soolossa, joka voisi melankolisuudessaan ja ehdottomassa tyylikkyydessään olla yhtä hyvin November Rain:istä. Panteramaisuuksia ei kuulla kuin ehkä Strength of the World:in huudahteluissa. Sidewinder:issä soolon korvaa komea flamenco-osio, eikä se kuulosta mitenkään biisiin sopimattomalta, vaikka ei sitä ensi kuulemalta ikinä odottaakaan olisi osannut. Bändin ja erityisesti soolokitaristi Gatesin hillittömän taitavasta soitosta huolimatta kaikkea yhtyeen tekemistä leimaa skedepunkin ja 80-luvun germaanispeedmetallin hellyttävä kohkausenergia. Harkitun kohelluksen kanssa samaan kieli poskessa -kategoriaan on laskettava musikanttien hölmöt taiteilijanimet, joihin edellä jo mainittujen lisäksi kuuluu solisti M.Shadows. Vokalisti onkin monipuolisuudestaan huolimatta ehkä yhtyeen heikoin lenkki, sillä melko usein käheähkön luonnollisen äänensä hyvin hallitseva mies joutuu pyristelemään suorituskykynsä ylärajoilla Axl Rosen ja Mike Pattonin tyyliin naukuessaan.
Avenged Sevenfoldin suurin vika on sen kappaleiden pituus. Sekametelihevi on kiintoisaa, mutta kun levy oli yli 70-minuuttinen ja lyhyimmätkin kappaleet viiden ja puolen minuutin nurkilla, on selvää, että levy olisi kaivannut hieman tiivistämistä. Joka tapauksessa, A7X soittaa taatusti heviä, jollaiseen et ole aikaisemmin törmännyt (ellet ole yhtyeen aikaisempia indie-julkaisuja kuullut), mutta vaikka yhtyeen omaperäisyys ja sooloilun määrä kuulostaa välistä itsetarkoitukselliselta, sen sekometallipaketti pysyy biisien venähtäneisyydestä huolimatta jokseenkin järkevästi kasassa. Vanhoista eineksistä luodaan jotain uutta ja kiinnostavaa. A7X:ltä on lupa odottaa vielä kovempaakin levyä.
28.06.2005, Mape Ollila |
|
