|
01. Panic
02. Cracked
03. Can Can Heels
04. Sorry
05. Getaway
06. Head in the Box
07. Comfort Kills
08. State of Perfection
09. Crawling I Follow
Kesto: 44:46
|
Suomalaisessa musiikkikentässä elektroninen musiikki ei ole jäänyt mihinkään lastenkenkiin, vaan on varteenotettava genre ja vientiartikkeli muiden joukossa. Metallinmakuisemmalla tunnelmalla latautunut industrial-kolistelu on kuitenkin jäänyt kotomaassamme varjoon, mutta onneksi tälläkin saralla meillä on ollut oma pioneerimme: The Insult That Made A Man Out Of Mac teki eräänlaisen uranavauksen vuoden 1994 Ministry-henkisellä Mutant Puzzle-debyytillään.
Nyt yhdentoista vuoden jälkeen The Insult on valmis uuteen tulemiseen. Tätä suhteellisen anonyyminä pysynyttä kokoonpanoa on tosin herätelty henkiin muutamalla lupaavalla EP:llä, mutta vasta nyt toinen täyspitkä, ytimekkäästi nimetty II, on saatu kauppoihin. Tilanne on kuitenkin selvästi muuttunut; pressitiedotteen mukaan yhtye ”kiusaa nyt ajan hengen mukaisesti ihmisiä eikä koneita”, ja tämä pitää kyllä paikkansa. Koneet ja elektroniikka on viskattu sulatusuuniin, ja jäämistöstä on valettu kolkosti kumisevia lyömäsoittimia ja kirskuvasti surisevia kitaravalleja, jotka eivät ole kaukana esimerkiksi Neurosisin tai Godfleshin toivottomista äänimaailmoista.
II ei lähde kuitenkaan vapaaseen äänimaalailuun, vaan pitää fokuksen tiukasti riffeissään. Keskivetoinen tempo hakkaa kuulijaan reikiä efektien läpi vedetyn, sepelinkarkean huudon saatellessa musiikkia eteenpäin. Jotain on kuitenkin jäänyt matkalle, jos täyspitkää verrataan lyhyempiin edeltäjiinsä. Vaikka levyltä löytyykin sitä herkempääkin tunnelmaa hienon Head in the Boxin muodossa, selvät rokkirepäisyt jäävät selvästi alakynteen kokonaisuutta ajatellen. Siksi II typistyykin liiaksi tylyksi kumisteluksi, joka on kieltämättä vakuuttavaa, mutta turruttaa samalla kuin yksitoikkoinen maiharin iskeytyminen toistuvasti otsalohkoon.
Soundipuolelle voidaan heristää sormea hieman samoista syistä. The Insultin anteeksipyytelemättömän raskas ja kova äänimaailma toimii periaatteessa loistavasti, mutta ehkä yhtye vei liian pitkälle tämän ”ihmisiä, ei koneita” -dogmansa. Karun ja konemaisen julmistelun ystävien ei pidä kuitenkaan kavahtaa sanojani, sillä II on selvästi teille tehty levy. Itse jäin kuitenkin kaipaamaan hieman monialaisempaa paluuta näiden kaikkien vuosien jälkeen.
22.06.2005, Antti Klemi |
|
