|
01. Tigers Den
02. Labyrinth
03. Band Of Light
04. Ultra Definition
05. Raga Of Our Time
06. Ebb and Flow
07. Realm Thirteen
08. Without Doubt
09. Highly Strung
10. Hour Of Need
11. Fools Gold
12. Where Words Fail
13. In The Skyway
14. Livelihood
15. Free Rein
Kesto: 60:41 |
15 keskimitaltaan neliminuuttista rallia; siinäpä yllätyksellinen formaatti soololevylle, jonka takana on legenda nimeltä Steve Howe. Kyseessä on kuitenkin mies, jonka Yes-yhtyeelle eivät 70-luvulla parikymmenminuuttisetkaan kappaleet olleet mitään epätavallista. Äijä on siis ryppyyntynyt, mutta tietyssä mielessä muuttunut myös vähemmän ryppyotsaiseksi. Spectrumilla meno on paikoin itse asiassa hieman löysääkin, sillä herra Howen kitarasutjautukset eivät tunnu enää irtoavan aivan yhtä kivuttomasti kuin joskus aiemmin. Ideaköyhää instrumentaalimenoa ryydittävätkin ilmeisesti studiossa tuottajan korvien ohi kaikuneet liidiosuudet ja muut räpellykset.
Kitaraprofessorina tunnetun miehen sooloksi soitanta on välillä nolostuttavan heikkoa. Missä onkaan Pro Tools, kun sitä eniten kaipaisi? Neljä ensimmäistä raitaa menevät vielä nieleskellessä, mutta ennen puoltaväliä oksennusrefleksi alkaa olla jo liian voimakas. Kaipa tätä kuuntelevat ne tyypit, jotka ovat sammaltuneet herra Howen kanssa samaa tahtia. Samaisilta ihmisiltä Steve Howe saa varmasti myös ne tarvittavat säälipisteet, jotta Spectrum nyt ei aivan pääsisi floppaamaan. Messissä on totta kai mieletön nippu kanssamuusikoita, joista nimekkäimmät ovat jokaisessa kökköprojektissa soittava Tony Levin ja Oliver Wakeman. He ovat kuitenkin yhtä kykenemättömiä tekemään mitään huomatessaan laivansa olevan uppoamaisillaan. Tai no, onhan tämä levy julkaistu ainoastaan sillä soittavien muusikoiden vuoksi.
Kohtuulliset kohdat ovat nekin harvassa. Levyn keskivaiheilla majaileva Realm Thirteen on ihan kelvollinen biisi, samoin sitä seuraava jopa hieman ajatusta sisältävä Without Doubt. Myös kaihoisa Hour Of Need on levyn täydeltä uppoamiselta pelastava pelastusrengas. Joka tapauksessa Spectrumin menoa kuvaa parhaiten kävely heikoilla kevätjäillä. Jo ensimmäinen askel aiheuttaa jäässä rasahduksen ja toisen jälkeen jään pintaan alkaa piirtyä pahaenteinen railo. Kolmannen, uhkarohkeankin askeleen jälkeen kävelijä tietää jo seisovansa tyhjän päällä. Neljäs askel on jo hätääntynyt, mutta eihän kokenut mies nyt voi jäihin vajota, niin monta kertaa on nämäkin järvet kävellen ylitetty. Lienee sanomattakin selvää, ettei tämä mies enää selvinnyt rantaan asti.
27.06.2005, Antti Korpinen |
|
