|
01. The Root Of All Evil
02. The Answer Lies Within
03. These Walls
04. I Walk Beside You
05. Panic Attack
06. Never Enough
07. Sacrificed Sons
08. Octavarium
Kesto: 75:48 |
Harvoin sitä pääseekään seuraamaan kiivasta väittelyä jostain arvion alla olevasta levystä. Mielenkiintoisia ja vähintäänkin perusteltuja argumentteja on lennellyt puolin ja toisin. Moinen kalabaliikki ei omaan ostopäätökseen millään tapaa kuitenkaan vaikuttanut. Jo vuosien ajan uusin Dream Theater on tullut kannettua kaupasta kotiin, on ennakkohypetys sitten ollut kuinka negatiivista tai positiivista tahansa. Tavallaan voisin pitää itseäni fanipoikana, mutta joskus silmissäni yli-ihmismäiseen asemaan nousseet soittoniekat ovat pitäneet parin viime levyn aikana huolta siitä, että tuo äärimmäisen ihailun värittämä kangastus on saanut antaa tilaa kuvalle viidestä erehtyväisestä ihmislapsesta.
Onko Unelmateatterin kahdeksas studiolätty, Octavarium, sitten bändin paras vai huonoin tuotos? Nopeasti arvioituna se ei ole kumpaakaan. Onko se sitten yhtyeen helpoin vai vaikein täyspitkä? Tässä kysymyksessä kallistuisin ensin mainittuun vaihtoehtoon, vaikka eivät biisit edelleenkään mitään häpeilemätöntä hittikaavaa noudata. Tavallaan bändin ympyrässä ollaan kuitenkin tultu toista kertaa tilanteeseen, jossa erittäin raskasta albumia seuraa huomattavasti kevyempi, melodisuudessaan helpommin sisäistettävä lätty. Paljon parjattua Falling into Infinityä kun edelsi bändin uran tummin levy, Awake, ja nyt Octavarium seuraa vajaan parin vuoden takaista Train of Thought -täyspitkää. Octavarium on rakenteellisesti - ainakin pääosin - Dream Theaterin helpoin studioluomus. Laulumelodiat ovat paikoin äärimmäisen tarttuvia, jopa popahtavia, ja kerrankin myös soittimista tipahtelee juuri oikea määrä nuotteja tahteja kohti. Octavariumia kuunnellessa ainakaan minun ei tule ikävä Train of Thoughtia, jolla vaivaannuttavat Hetfield-laulumaneerit ja äärimmäisyyksiin venytetyt runkkaussoolot nakersivat sinänsä painokkaiden ja mallikelpoisten kitarariffien valamaa kivijalkaa.
Positiivista on myös huomata, että Octavariumilla Dream Theater kuulostaa enemmän bändiltä kuin kahdella edellislevyllä yhdessä. Tätä kuvaa myös sävellyskrediittien kirjaaminen koko bändille pelkän instrumenttinelikon sijaan. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa Never Enough, jossa vuoronsa saavat niin tarttuvat lauluosuudet, maukkaat soolopätkät kuin melodiset instrumentaaliväliosatkin. Muita kirkkaita yksittäisiä hetkiä ovat LaBrien sanoittama Sacrificed Sons ja kauniisti rakentuva These Walls. Nämä kaksi kappaletta ovat tarttuvuudessaan ja tietynlaisessa massiivisuudessaan täysin lyömätöntä materiaalia. Jo kolmannen kerran avausraidan ominaisuudessa ruodittavat Portnoyn alkoholiongelmat alkavat puolestaan olla loppuunkaluttua tavaraa. Koska hemmot kaiken lisäksi kierrättävät näissä kappaleissa edellisistä luvuista tuttuja riffejä, ollaan parin levyn päästä todennäköisesti siinä tilanteessa, että kyseiset riffit ovat kirjaimellisesti jo kertaalleen käytettyjä. Tämän lisäksi kakkosraidalle sijoitettu The Answer Lies Within on bändin uran kenties köykäisin balladiviritys. Kolmannesta kappaleesta eteenpäin Octavarium on kuitenkin lähes tauotonta voittokulkua. Matkalla polkaistaankin The Policea kertosäkeessään mallintava I Walk Beside You, levyn rankin pala Panic Attack sekä mitaltaan massiivinen nimieepos. Kokonaisuutena Octavarium on siis perin nautinnollinen elämys.
Yksilöinä en lähde bändiläisiä sen kummemmin arvostelemaan, mutta sanottakoon sen verran, että mielestäni James LaBrie saattaa hyvinkin venyä Octavariumilla parhaaseen DT-suoritukseensa ikinä. Kuten itse kukin on huomannut, ovat nämä kuitenkin täysin subjektiivisia huomioita. Kaikin puolin ollaan joka tapauksessa varsin vankalla pohjalla. Täyttä timanttia tästä kahdeksankulmaisesta ei kuitenkaan saa millään, ei sitten vaikka mistä kulmasta katsoisi. Toisin kuin Train of Thought, tarjonnee tämä tuorein teatterielämys varmasti leppoisia hetkiä aina seuraavaan julkaisuun saakka. Kunpa vain äijät jaksaisivat työstää ja tuottaa musiikkiaan tulevaisuudessa vieläkin pidemmälle, sillä kaikki me progemetalliraamattu Images and Wordsin ulkomuistista tuntevat tiedämme, että tällä bändillä - jos millä - on rahkeita vaikka mihin. Minä en ainakaan tarvitse toista Images and Wordsia, joten sikäli näkisin bändin olevan matkalla musiikillisesti oikeaan suuntaan.
15.06.2005, Antti Korpinen |
|
