Kansitaide Eciton
Oppressed
CD
[ Adipocere Records ]

( 2½ )
01. Butchering The Helpless
02. Cynical Exploitation Of Mankind
03. Waiting With Regret
04. The Excitement
05. Fuck Your World
06. Slaughter Of The Innocent
07. Someone Suffers
08. In Good Faith
09. Sanguinity Dreams

Kesto: 33:51
Eciton on ryhmä, joka muodostui vuonna 2003 Danish Melo-Death Grandprix -kilpailun voittaneen Indespairin jäämistöstä. Lukuisien vastoinkäymisten jälkeen bändi on muotoutunut tähän muotoon ja Oppressed on ryhmän ensimmäinen tuotos tällä nimellä. Ei kyllä voi ymmärtää miksi tämä yhtye on pärjännyt kilpailussa jonka otsikossa seisoo Melo-Death, koska Ecitonin musiikista melodian löytäminen on todella vaikea tehtävä. Ylipäätään minkään positiivisten arvojen etsiminen käy työstä.

Levyn jokaisesta osa-alueesta paistaa läpi amatöörimäisyys. Jo levyn avaava sitaatti on niin typerä ettei levyä oikein voi ottaa tosissaan ja levyn musikaalinen anti jatkaa sitä samaa linjaa. Yhtyeen musiikki on juuri death metalia parhaimmillaan tai pahimmillaan, riippuen katsontakannasta. Sanoista ei juurikaan saa selvää, jotakin satunnaisia murahduksia pystyy tulkitsemaan vokaaleiksi ja konsonanteiksi, mutta en sen enempää uskalla väittää ettei mene ihan täydellisen puihin. Kitarat sahaavat paria säveltä ja rytmiryhmä laittaa pateettisinta komppia taustalle mitä osaavat.

Sävellyksiä tältä levyltä on aika turha hakea, erikoisuudet jäävät muutamaan tuotannolliseen kikkaan ja jokuseen vähän parempaan riffiin. Asenne on ainoa mitä levystä kuulee, koska musikaalisia ansioita kiekolla ei juurikaan ole. Tuotanto periaatteessa toimii vaikkei mitään tuottamista periaattessa olekaan, alavireinen särömössö kuulostaa aina samalta vaikka sille tehtäisiin ihan mitä hyvänsä. Kohokohtiakaan levyltä on aika turha hakea juuri edellä mainitusta syystä.

Brutaalia death metalia voi ihan oikeasti tehdä hyvinkin, Oppressed on se toinen ääripää, eikä sitä kyllä kuuntele erityisen mielellään, tekele on suoraan sanoen aika avuton räpellys. Jos jotakin positiivista täytyy löytää, niin sanotaan nyt vaikka että levyn kansitaide on ihan kohtuullinen, muttei sekään mikään ihmeellinen. Parempaakin kuunneltavaa löytyy pilvin pimein, Ecitoniin ei kannata mielestäni erehtyä missään tilanteessa.

02.06.2005, Turkka Holmqvist
http://www.eciton.dk Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1965
Palaa »
 
Bookmark and Share