|
01. Headtrip
02. Death Lasts a Lifetime
03. All the Same
04. Pain
05. The Turnover
06. Down the Line
07. Unpredicted
08. Hate Avenue
09. Alone
10. My Real World
11. Move Forward |
Vuonna 2003 Kokkolan vilkkaassa yöelämässä kolauttivat neljä kaveria humalaiset päänsä yhteen ja perustivat yhtyeen, joka vannoo selkeästikin päätä sekoittavien nesteiden nimeen. Ja seuraavana, krapulan sumentamana aamuna päätös vasaroi edelleen miesten takaraivossa niin, ei siinä auttanut muukaan kuin pistää bändi kasaan. Mental Care Foundation oli syntynyt.
Pari vuotta perustamisensa jälkeen Kokkolan komeus työntää pihalle debyyttinsä, Alcohol Anthems. Levyn soundimaailmasta pystyy hyvin aistimaan sen tunnelman, joka yhtyettä on hyvin inspiroinut. Savuisen baarin ja kaljan kyllästämien kokolattiamattojen tunnelma sekoitettuna miesten vessasta hiipivään, pistävään hajuun on yhtyeen soundin perustana. Eli suomeksi sanottuna rosoista, groovaavaa riffittelyä, keskitempoista metallin rouhintaa ja vokalisointia, jolla saadaan karaokevahvistimien sulakkeet räjähtelemään. Voin arvata, että pojilla on treenikämpällä pyörineet soittimessa useasti Panteran, Zakk Wylden ja Testamentin levyt.
Alcohol Anthems sisältää yksitoista rosoista kappaletta, joista pystyy hyvin aistimaan kirjoitushetken innon ja rock’n’rolliin kuuluvan tietyn viimeistelemättömyyden. Kun raita toimii, turhaa sitä on enää hieroa. Tämä ajatelma toimii MCF:n kanssa oikein hyvin. Tosin tälläkin miekalla on myös toinen teränsä, sillä välittömästi suoneen iskevä groovailu toimii parhaiten pienissä annoksissa, eikä pitkänä kokonaisuutena. Neljänkymmenen minuutin mittaisen levyn aikana huomio ehtii harhailemaan muualle, ja on sanomattakin selvää että MCF:n kaltainen yhtye on varmasti enemmän omimmillaan keikalla kuin kotona levyltä kuunneltaessa. Nyt yhtyeen musisointi tuntuu hieman puuduttavalta pitkässä juoksussa.
Tekniseltä kannalta katsottuna yhtyeellä on palikat kohdallaan. Kitara möyrii asiaan kuuluvalla tehokkuudella, rytmisektio soittaa tiukasti sekä turhia konstailematta, ja L.L. Thrusterin (olettaisin ainakin toisen L:n tarkoittavan Lancea?) rouhea vokalointi toimii kuin vulgaari voiman osoitus. Tuotannollisesti taas rumpuja olisi voinut yrittää säätää vielä aavistuksen massiivisimmiksi, Texasin esikuvaa noudattaen.
Alcohol Anthems on lievästä toistavuudestaan huolimatta mukavaa kuunneltavaa ohrapirtelön siemailun ohessa, mutta tämä sitookin levyn juuri melkoisen vahvasti tietyntyyppiseen kuuntelemiseen. Tietyn tunnelman musiikkia siis, eikä suinkaan jokaiseen tilanteeseen sopivaa soundtrackia.
31.05.2005, Niko Kaartinen |
|
