|
01. Into the Heart of Darkness (Intro)
02. Survive
03. Sweet Immortal
04. Warlords of the Storm
05. Cthulhu Dreams
06. Out of Control
07. Unholy Tide
08. Wildhunt
09. Mordor
10. Your Fatal Embrace
Kesto: 49:36
|
Harvoin sitä oikeasti pääsee kuulemaan afrikkalaista metalli-musiikkia, äkkiä ei olisi uskonut että Namibiasta löytyisi edes yksi varteenotettava hevibändi. Saatekirje kehuu kovasti kuinka Arcana XXII:n musiikki on hyvin perinteitä kunnioittavaa metallia, koska modernit tyylilajit eivät ole vielä päässeet pieneen ja eristyneeseen valtioon. Mitä lie perinteitä ovatkaan sitten kunnioittaneet, jo väkisinkin pienissä aivoissa alkaa kehittyä huvittuneisuutta kun levyn avaa intronauha joka on oikeasti soitettu bongo-rummuilla! Vasta sen jälkeen kun viidakkorumpu on välittänyt tärkeimmät uutiset tänne pohjolaankin saadaan levy vihdoin ja viimein kunnolla liikkeelle.
Äkkiä sitä alkaa oikeasti toivoa että bongoiluhommat olisivat sittenkin jatkuneet. Your Fatal Embrace -otsikon alla kulkevien biisien musiikki on parhaimmillaankin keskinkertaista, mutta keskimäärin se on täydellisen mitätöntä. Solisti tosin on aika mielenkiintoinen, koska hänen suorituksensa on tuo mieleen vähän jokaisen tunnetumman solistin. Huvittavaa tästä tekee se, että kun samassa biisissä kuulee sekä Bruce Dickinsonia, Peter Steele:ä että Ville Valoa, tulee väkisinkin olo, että yhtye voisi vaikka päättää ketä apinoivat.
Sävellykset ovat tosiaan aika 80-lukulaisia, osa näistä groovaa ihan asiallisesti mutta soundit ovat hyvin ohuet ja levy tuotettu äänimaailmaltaan ihan litteäksi. Sävellykset ovat tuttua huttua, suurin osa riffeistä on kuultu useasti aikaisemminkin mutta periaatteessa ne voisivat olla ihan kohtuullisen kuuloisia, jolleivat siis olisi tuotettu ala-arvoisesti. Bändi kehuu, että kappaleet on tarkoituksella laitettu purkkiin lähes yhdellä otolla jotta live-esityksen energia säästyisi. Ei kovin mairittelevaa mainosta, koska en minä tämän perusteella Arcana XXII:ta keikalle lähtisi katsomaan. Tuskin kukaan vapaaehtoisesti kehnosti tuottaa, taitaa olla enemmän rahakysymys tämäkin.
Kamelikuormallisen tyylitajua, pari hyvää soundia ja asiansa osaavan solistin voisi joku lähettää tälle bändille kehitysavuksi. Demona tämä vielä voisi menetellä mutta ei tämmöisiä sävellyksiä ja soundeja enää kustannetulta levyltä toivoisi kuulevansa. Ehkäpä seuraava levy korjaa pahimpia puutteita, koska tällä bändillä on mahdollisuuksia kehittyä. Tällä hetkellä siihen on ainakin paljon varaa.
28.05.2005, Turkka Holmqvist |
|