|
01. Shadow of Death
02. Bloody Gates
03. Lunar Eclipse
04. Siren Night
05. Angel’s Grave
06. Cradle of Insanity
07. Broken Sleep
08. Sea of the Silence
09. Awakening: In the Dark, Painted by Blood
10. Cage
|
Japanilainen Serpent on suoltanut teknistä ja melodista deathiaan jo vuodesta 1993. Kunnioitettavaan ikään ehtinyt yhtye ei kuitenkaan melodeath-tulvassa räpiköivään pohjoisen asukkiin oikein uppoa. Asia kun nyt on niin, että niin naapuri- kuin omastakin maasta löytyy niin paljon uraauurtavia samaa genreä tunnustavia bändejä, että tuskin tarvitsee lähteä merta edemmäs kalaan löytääkseen tämänkaltaista räminää. Serpentin tapauksessa tulee mieleen, ettei taida edes kannattaa. Ikävä kyllä näillä leveysasteilla asustelevia on hemmoteltu sen verran laadukkailla pumpuilla, että rima pysyttelee kakkosluokan yrittäjien ulottumattomissa. Vaikka tämä kärmes kuinka luikertelee niin Bodomin kuin hieman Göteborginkin apajien välillä, puolitiehen jäävät varasteluyrityksetkin.
Suoritusosastosta sen verran, että soittimet pysyvät Serpentin kätösissä kiitettävän tanakasti. Heikoin kohta löytyy vokaalipuolelta: ”jauchau, wauchau, jau jau wau”-kärinät saavat epäilemään, onko esityskielenä todellakin tuo universaali maailmankielemme englanti vai jokin meikäläiselle tuntematon mandariinikiinan maakuntamurre. Pikainen katsastus biisilistaan osoittaa kielen kuitenkin olevan se tuttu ja turvallinen. Joka tapauksessa, jälleen osoitetaan, että tiluttelulla saa heittää vesilintua, jollei virtuoosilla ole rahkeita tehdä tarttuvia riffejä. Cradle of Insanity tarjoaa toki paikoitellen varsin mukiinmeneviä kohtia, mutta turhan kitsaasti hilatakseen lopullista arvosanaa korkeampiin sfääreihin. Rasittavinta antia edustavat paikka paikoin esiintyvät omituiset melodiat, jotka tuovat mieleen japanilaisten piirrettyjen tunnarit. Toivon siis aasialaisille veljillemme kaikkea hyvää, mutta tämän suorituksen valossa japsimetallin maailmanlaajuista breikkausta saadaan vielä odotella.
25.05.2005, Eve Kojo |
|