|
01. All We Are
02. Dream On
03. Lift U Up
04. Everything I Want
05. Cupid Arrow
06. I wonder
07. I'm Alive
08. I've Seen An Angel
09. Stay For The Night
10. Anytime Anywhere
11. Said & Done
12. Other Side Of Of Me
13. Nothing Left At All
14. And Then Goodbye |
Sveitsiläinen Gotthard kuuluu niihin bändeihin, jotka ovat tehneet pitkää uraa, mutteivät siltikään ole saavuttaneet ansaitsemaansa suosiota stadion -hardrockillaan. Tasaisin väliajoin levyjä julkaissut bändi
esiintyi Bang Your Headissä viime kesänä ja todisti siellä olevansa livenäkin erittäin suuri bändi. Steve Lee omaa karismaattisen, hieman raspaavan äänen, jossa kuitenkin vivahtelee bonjovimainen tumma sympatia ja bändi jaksaa
edelleen rokata melko samaan tahtiin kuin aloittaessaan 90-luvun alussa, edelleen kuulostaen itseltään. Silti soundillisesti on kypsytty hieman ja biisitkin ovat tasapainoisempia kuin aiemmin. Vaikka bändi ei ole lähtenyt yrittämään ylläriuudistuksia monien muiden tavoin, ei se niitä tarvitsekaan, koska Lipservice kantaa hyvin läpi, huonompia kappaleita on melkeinpä vaikea poimia joukosta. Alkuun on tietenkin lykätty ne menevimmät kappaleet ja All We
Are aloittaakin levyn hyvin jyräten. Bändiltä syntyvät balladitkin edelleen luontevasti, Everything I Want, I've Seen An Angel Cry, Nothing Left At All ja And Then Goodbye ovat yhtä herkkiä kuin Angel heidän debyytillään. Lipserviceä voisi verrata heidän 2003 julkaisuunsa Human Zoo, joka oli
aivan yhtä tasapainoinen, mutta kovasti rokkaava ja mukaansatempaava levy. Kun kerran bändi on piirun verran kasvanut soundillisesti, ei levyllä
kuitenkaan enää kuulla aivan yhtä räväköitä kappaleita kuin Standing In The Light aikoinaan, jonka takia tämä levy ei ihan yllä samoihin arvoihin, mutta siitäkin huolimatta sympaattinen Gotthard on aina ollut vähintäänkin
kahdeksikon bändi minulle ja livenä täysi kymppi. Tämä on hardrockia puhtaimmillaan ja näin kovia yhtyeitä harvoin haravaan tarttuu.
06.06.2005, Satu Reunanen |
|