Voi pojat, tätä sitä on odotettu. Progepower-jumalten, Crimson Gloryn sen ainoan oikean ja iäisyyden hiljaiseloa viettäneen vokalistin sooloalbumi on lopultakin saapunut ilmoillemme.

Crimson Glory oli kolmosalbumillaan, vuoden 1991 Strange and Beautifulilla hetken aikaa matkalla sinne, missä Sakada musiikillisesti on. Retroon, psykedeeliseen suuntaan siirtyminen ei tuonut yhtyeelle toivottua menestystä, Midnight sai monon kuvan ahteriinsa ja bändi hajosi, vain tehdäkseen osin eri miehistöllä lyhytkestoisen comeback-yrityksen 1999. Midnightista ei välivuosina kuultu mitään, mutta viime vuosina miehen ääntä on ollut mahdollista kuulla mm. Daniele Liveranin progeooppera Genius:issa ja Midin vaikeasti hankittavissa olleella omakustanne-EP:llä Cuckoo Flower.

Midnight on yksi kaikkien aikojen mystisimpiä heavy metal-hahmoja. Kukaan niistä harvoista, jotka miehen nimen tietävät, ei sitä ole julkisuuteen paljastanut. Crimson Gloryn Jon Drenningin mukaan Mid taisteli vuosikaudet alkoholismia vastaan, eikä osaa enää laulaa, eikä siksi ollut käytettävissä CG:n comebackissäkään. Geniusiltä ja Cuckoo Flowerilta selvisi, että puhe Midin laulutaidottomuudesta ei pidä paikkaansa. Sakada puolestaan tuntuisi kertovan, että jotain demoneita Mid on pois manaamassa, mies kuulostaisi esimerkiksi Little Mary Sunshinesta tai Painin sekavasta loppupuolesta päätellen olevan sekaisin kuin seinäkello.

Sakada ei ole heavy metallia kuin ajoittain. Se on hämmentävä kokoelma Led Zeppelinin tyylistä raskasta ja psykedeelistä fiilistelyä, erikoista huumoria ja jopa Country & Westerniä. Midnight narisee kieroimmillaan kuin kantri-dinosaurus Willie Nelson, eikä Crimson Gloryn tärkeimmäksi tavaramerkiksi muodostunutta, järjettömän korkealla huitelevaa ohutta falsettilaulua kuulla lainkaan. Muutamalla ensimmäisellä kuulemalla kappaleista ei saa irti mitään muuta kuin omituisen tunnelman, mutta kun levyn epämetallisuuteen tottuu, muun muassa dobron ja sitarin itämaiselta kuulostava helinä, feedbackiä kirkuvat kitarat ja Midin kajahtanut, jostain kaukaa kaikuefektien takaa tajuntaan ryömivä vokalisointi alkaa kiehtoa oudosti.

Uskomattoman kauniina helisevää Sakada -balladia lukuunottamatta levy on melkoista tajunnanvirtataidetta, mutta jos sen hulluuden rajoilla virtaavan vainoharhaisuuden kanssa pääsee samalle aallonpituudelle, levystä voi jopa pitää. Seiska on arvosanana keskiverto ja tavallinen, mutta Sakada ei ole kumpaakaan niistä, se vain saattaa olla useimmille liian outo.