|
01. Moot-Lie
02. Faithland
03. Creation
04. The Experiment
05. Denied Recollection
06. Chains of Sadness
07. Using the Light Forever
08. Daily Execution / Paradox Defeat
09. Butterfly (bonus track) |
Power-vaikutteista heavy metalia ja melodista deathmetallia yhdistelevä Raintime on Arise Recordsin avustuksella julkaissut debyyttilevynsä Tales From Sadness. Orkesteri on ollut toiminnassa 90-luvun loppupuolelta saakka ja vuosien saatossa bändin tyylisuunta on muuttunut progressiivisesta metallista suoraviivaisempaan, mutta raskaampaan suuntaan.
Raintime uskoo materiaalissaan vahvasti power-vaikutteisen heavyn voimaan, mutta monipuolisuutta levyn alkupuolen biiseihin on luotu myös melodisilla death metal-vaikutteilla. Levyn loppupuolella myös bändin progressiivinen menneisyys kuuluu taustalta.Tales From Sadness:in biisit ovat sävellyksiltään monipuolisia. Muutamat levyn kappaleet ovat luonteiltaan huomattavan erilaisia toisiinsa nähden, mutta silti materiaali kuulostaa kokonaisuudessaan vahvasti bändiltä itseltään.
Hieman erikoiseksi bändin tekee laulaja-kosketinsoittaja Claudio Coassin, sillä kovinkaan useasti en ole törmännyt laulaja-kosketinsoittajaan, ainakaan tämäntyylisessä bändissä, jossa koskettimilla on hyvin suuri rooli. Koskettimet tulevat taatusti jakamaan mielipiteitä. Claudio Coassin ei tyydy pimputtelemaan pelkkää pianosoundia, vaan koskettimien äänimaisema on hyvinkin kokeellinen, useat modernit soundi-ideat toimivat hyvin, mutta sekaan on eksynyt myös muutamia käsittämättömiä ratkaisuja soundien ja introjen muodossa, jotka kuulostavat lähinnä 80-luvun tietokonepelien alkumusiikeilta. Bändin vahvuus on näkemyksen puolella. Tyylisuuntana melodinen metalli johon on mausteeksi otettu hieman death metal -sävelkulkuja ja örinälaulantaa ei ole omaperäisin mahdollinen, mutta tyyli jolla bändi sen tekee on kaikkea muuta kun kliseinen.
Tales From Sadness on debyytiksi monipuolinen kokonaisuus. Bändillä riittää näkemystä ja laulajan monipuolisella ääniarsenaalilla on suuri merkitys onnistuneeseen lopputulokseen. Debyyttilevyn valossa näyttävät tähtimerkit bändille nousujohteista tulevaisuutta.
06.05.2005, Olli Rinnekangas |
|