Kansitaide Spiha
Spiritual Hallucination
CD
[ Rock Frequency ]

( 7½ )
Osta CDON:ista
01. Rock’n’Roll (titityy)
02. Planet Horse
03. Master Reaper
04. Moondoll
05. King of Reason
06. Neversleep
07. Icebreaker
08. Wheelie
09. Until the Morning
10. Crazy for My Love

Kesto: 42:31
Helsinkiläinen Spiha on pääkaupunkiseudun rock-skeneä seuraaville melkoisen varmasti tuttu tapaus, jos yhtään ympäristöönsä kiinnittää huomiota, hyvässä ja pahassa. Bändi on uskollisesti veivannut omaa psykedeelisvivahdeikasta retrorockiaan jo useamman vuoden ajan ja ulostanutkin jo kourallisen sinkkuja, parit EP:t, yhden liven ja muutaman albumin.

Spiritual Hallucination on kovan työn tulos, joka kuuluu hioutuneissa kappaleissa, mutta myös siinä etteivät biisit ole ihan niin orgaanisia kuin ne voisivat olla. Mielestäni Spiha onkin parhaimmillaan livenä lavalla, jossa volyymiä on hieman liikaa ja vaatteisiin tarttuu paha haju.

Levyllä on muutamia hittipotentiaalia pursuavia kappaleita, kuten sinkkubiisi Planet Horse sekä vaikkapa Master Reaper. Perinteikäs rock on kuitenkin musiikkina niin kuultua tavaraa, että yhtyeillä pitää yleensä olla huomattavia ulkomusiikillisia avuja - mitä ne sitten ovatkin - jotta suuri yleisö yhtyeen omakseen ottaa. Koska Spihalla on selkeästi taipumuksia psykedelian suuntaan, voisi tuon puolen tuominen enemmän esiin olla hyvä idea, tai vaihtoehtoisesti yhtye voisi keskittyä runttamaan suoraa rokkia niin että tyrät rytkyy.

Itselleni levy edustaa sitä musiikkia, mitä kuunnellaan autossa kesäisessä iltahämärässä nupit kaakossa ja ihmetellään maailman menoa. Kannattaa mennä tsekkaamaan yhtyeen anti jossain paikallisella lavalla, vasta siellä yhtye on omimmassa elementissään.

03.05.2005, Jukka Kolehmainen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
It's Alive!
It's Alive!
[ CD ]
Egoreactor
Egoreactor
[ CD ]
http://www.spiha.net/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta MORE MUSIC:ista Lukukertoja : 2146
Palaa »
 
Bookmark and Share