|
01. Cracked
02. Insecticide II
03. Put on the Gagbit
Kesto: 13:24
|
The Insult That A Made A Man Out Of Mac on uhitellut jo pitemmän aikaa live-EP:illä ja nettisinkuilla, mutta kohta bändin täyspitkä pitäisi iskeytyä kauppoihin. Sitä ennen maistiaisena tarjoillaan tämä kolmen biisin Cracked-EP. Levyn tuttua kaartia on sen nimibiisi, joka on julkaistu aiemmin Internetissä. Biisi onkin taattua Insultia: tylyn suoraviivainen rock-riffi kohtaa kolkon konekilkutuksen sellaisessa suhteessa, joka saa Godfleshinkin nimen pulpahtamaan mieleen. Kaksi muuta, tulevalta levyltä poisleikattua kipaletta toimivat nekin tuomionmasiinan tavoin; etenkin Put on the Gagbit irrottelee vauhdikkaasti ruosteita konehuoneesta Ministryn lailla. Cracked-EP nostattaa siis entisestään tulevaan täyspitkään liittyviä odotuksia. Vaikka tämä kolmen biisin rymistely koliseekin paljolti samoilla tasoilla, bändin asenne laulajan ärisevää sointia myöten on anteeksiantamaton kuin T-72:n suorittama yliajo. Odottakaamme toukokuuhun ja sanokaamme sitten lisää.
26.04.2005, Antti Klemi |
|