|
01. Deleted Scenes I: In the Hallway of Crawling Filth
02. The Elevator Beneath the Valve
03. Pendulum Prey (Second Incarceration)
04. Isolation Cubicle 312
05. Entangled in Mannequin Limbs
06. This, Then, Is Paradise?
07. One Day You Will Understand Why
08. Deleted Scenes II: In The Gauze-Womb of the God Becoming
Kesto: 55:42 |
Parin vuoden takaisella debyyttilevyllään tyylinsä selväksi tehnyt brittibändi jatkaa omalaatuisten polkujensa luovimista. Kokeellisen, eri tyylilajeja sekoittelevan ja metallimusiikkia kummallisesti toteuttavan bändin tyyliä on suoraan sanoen mahdotonta lokeroida vedenpitävästi, mutta se tuskin on tämän bändin kohdalla tarpeellistakaan. Jazzia, ambientia, industrialia ja äärimetallityylejä yhdistelevä ryhmä tekee musiikistaan omaperäistä, jopa itsetarkoituksellisen kuuloisesti.
Vaikka levyn promokirje, sekä varmasti muutkin mainospuheet, mainostaa bändin tyyliksi elokuvamaisen ja teollisen black metalin, on levyn tunnelma ja tyyli varsin kaukana siitä, mikä yleensä mielletään black metaliksi. Puolet levyn massasta toki koostuu industrialin ja ambientin kylmästä ja konemaisesta ristisiitoksesta, mutta levyn metallisempi puoli on keinotekoisen hirviömäinen ristisiitos. Kappaleiden kestot vaihtelevat lyhyehköistä, reilun kolmen minuutin rykäisyistä pitkälle yli kymmenminuuttisiin sessioihin.
Levyn synkimmät, ja samalla sanoen parhaimmat hetket koetaan juuri lähes instrumentaalimaisissa koneosuuksissa. Tummanpuhuva metallikin toki pyrkii uhkumaan pahaenteistä tunnelmaa ja synkkiä hetkiä, mutta onnistuessaan tavoitteessaan vain puoliksi. Tempoa löytyy niin doomahtavista hidasteluista nopeisiin rytkytyksiin, mutta kokeileva, jopa jatsimainen luonne tekevät kappaleista hankalasti innostuttavia. Omalla tavallaan levyn ja sen musiikin voisi tulkita jonkinlaiseksi soitinmasturbaatioksi, jolla ensisijaisesti tyydytetään soittotarpeita ja vasta toissijaisesti pyritään tekemään toimivia kappaleita.
Levyn tuotantopuoli on asiaan kuuluvasti kliinistä, konemaista ja tunteetonta. Analogisesta tai orgaanisen tuntuisesta soundipolitiikasta on turha edes haaveilla, sillä rummuista lähtien jälki kuulostaa muovin ja metallin yhdistelmältä. Kitarasoundit ovat pääosin voimattomat ja innottomat, mutta ehkä tämä vain tukee levyn epäorgaanista ja teollishenkistä ideaa. Lauluosastolla löytyy ääntelyä niin puhtaiden mieslaulujen saralla kuin jonkin sortin örinääkin. Tavanomaista ja mieleenpainumatonta, yhtä kaikki.
En lähde edes arvailemaan ketkä tai mitkä saavat levyn tarjonnasta täydessä innostuksessa kiinni. Tällaisenaan Deleted Scenes from the Transition Hospital ei kuitenkaan ole näiden tyylilajien - niin teollisen, ambientin kuin black metalinkaan - mestari, vaan pikemminkin perverssi ristisiitos ja mutantti. Levy onkin eräänlainen Frankensteinin hirviö, jota vain harvat edes haluavat kuulla ja vielä harvempi kuunnella.
12.04.2005, Serpent |
|
