|
01. One Hope’s Evening
02. Ave End
03. To Bleed or Not To Be
04. Sarah Lou
05. Amber Girl
06. Testified
07. Astronautumn
08. Evade
09. Wake Down
10. Black
11. Come, Solitude |
Kilpahevosilla on usein aika hassuja, mahtipontiselta kalskahtavia nimiä. Joukon jatkoksi sopisi myös Lacrimas Profundere, ja eräällä tavalla bändin yhteydessä onkin kyse hevostelusta. Tässä ratsastetaan nimittäin kliseillä. Asiaintilan naamioimiseksi itävaltalaiset ovat tosin lanseeranneet uuden ja hienon termin rock 'n' sad, mutta kokonaisuuden kannalta se on lähinnä kosmetiikkaa.
Täysin karmaisella tolalla asiat eivät kuitenkaan ole, sillä Lacrimas Profunderen goottirockin ja -metallin rajapinnoilla liikehtivä materiaali kuulostaa kierrätyksestä huolimatta vähintäänkin mukiinmenevältä. Kysymysmerkkejä sen sijaan herättää pitkän linjan yhtyeen valinta muuttaa soundiaan pehmeämpään ja helpostisulavampaan suuntaan juuri nyt. Elämmehän sentään aikoja, jolloin goottityylisiksi stailataan sellaisiakin bändejä joiden musiikilla ei ole genren kanssa mitään tekemistä. Tällä en tarkoita sitä, että pukukoodit pitäisi varata jonkun genren käyttöön vaan tapauksia, joissa tummanpuhuvan imagon kytkeminen harhaanjohtaviin yhteyksiin aiheuttaa vain hämmennystä ja väärinkäsityksiä, vallankin jos kyse on vain markkinoinnista.
Lacrimas Profundren selkein vertailukohta on toinen veteraanibändi The 69 Eyes, joka on samalla tapaa muokannut Sisters Of Mercyn kaltaisten pioneerien perinnöstä eräänlaista kevytgoottia ilman angstikaloreita tai vieraannuttavaa uhkaavuutta. Itävaltalaisten kuudennella kokopitkällä on vaikutteita myös Tiamatilta ja jopa Charonilta. Mielenkiintoisin poikkeama koskee laulaja Christopher Schmidiä, joka kuulostaa paikoittain hämmästyttävän paljon Aaron Stainthorpelta. Tutun My Dying Bride-vaikeroinnin yhdistäminen nopeampaan poljentoon tuottaa levyn mielenkiintoisimmat ja ristiriitaisimmat tulokset. Sävellyksissä olisi ainesta enempäänkin, mutta sovitusratkaisujakin tuntuisi sanelleen ainakin alitajuisesti jo mainittu menestyshalu.
18.03.2005, Miika Jalonen |
|
