Kansitaide Stam1na
Stam1na
CD
[ Sakara Records ]

( 9 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Ristiriita
02. Sananen lihasta
03. Kadonneet kolme sanaa
04. Väkivaltakunta
05. Erilaisen rakkauden todistaja
06. Koe murha!
07. Tuomittu, syyllinen
08. Peto rakasti sinua
09. Koirapoika
10. Kaikki kääntyy vielä parhain päin
11. Paha arkkitehti
Uhosin jo Stam1nan viimeisimmän demon arvioissa, että pännii arvostella bändin omakustanteita, missä vika kun levydiiliä ei ole vielä irronnut? Enää ei tarvitse kimpoilla, sillä Sakara Records ymmärsi hyvän päälle ja mahdollisti debyytin julkaisemisen. Vihdoinkin Lemin voimatrio saa ansaitsemaansa näkyvyyttä ja arvostusta.

Stam1nassa on kyse suomalaisen metallin uudesta tulemisesta. "Pojasta polvi paranee" -sanonta pitää paikkaansa Stam1nan tapauksessa, sillä yhtye tuo kaivatun raikkaan tuulahduksen suomalaiseen metallikenttään, ollen hyvin selkeästi seuraava lenkki suomeksi lauletun metallin kehityksessä. Edellinen lenkki ketjussa on luontevasti Mokoma suomalaisen thrashin herätysliikkeellään. Stam1na vie hommat vielä pidemmälle, sillä nyt mukaan keitokseen tuodaan rivakan metalliriffittelyn lisäksi hyvinkin progressiiviset kappalerakenteet ja musiikki on selkeästi genrerajoista riippumattoman oloista. Silti punaisena lankana läpi levyn on metallin pyhä sana. Tiukan pohjan heville luovat Hyrden sekä Pexin raskaan melodinen riffittely, jota täydentää rumpali Kaken juuri täydellisesti musiikkiin sopiva rumpalointi, joka on samalla näyttävää ja juuri sopivasti musiikkia tukevaa. Kaiken kruunaa Hyrden välittömästi tunnistettava ääni. Miehen vokalisointi onkin ehtinyt keräämään kiitosta jo ties kuinka monissa arvioissa, ja Imperiumi ei tee tässäkään suhteessa poikkeusta. Stam1nan materiaali on täynnä koukkuja, ja bändin sointia on oikeastaan vaikeaa vertailla muihin suomibändeihin. Jos karkea heitto tehdään, niin pistetään sekoittimeen Dream Theater, Mokoma ja Devin Townsendin laulutyylin monipuolisuus.

Debyytin yhdestätoista biisistä neljä on entuudestaan julkaisemattomia, ja loput ovat peräisin yhtyeen edellisiltä demoilta. Kappaleet on purkitettu uusiksi Imatran Music-Bros studiolla Miitri Aaltosen huomassa. Täten levylle on saavutettu yhtenäinen soundi ja vanhat sekä uudet kappaleet nivoutuvat todella eheäksi kokonaisuudeksi. Lisäksi lievä uudelleensovittaminen on tehnyt terää vanhoille demobiiseille, sillä nyt jo entuudestaankin materiaaliin demojen kautta tutustuneelle ihmisjoukolle on uutta löydettävää (ja heitä on paljon). Uudet kappaleet, kuten levyn tiukasti avaava Ristiriita, sinkkunakin julkaistu ja System Of A Down –vertailut kerännyt Kadonneet kolme sanaa ja levyn hidas herkistely Kaikki kääntyy vielä parhain päin osoittavat, että yhtyeellä on vielä parhaat hetket ehdottomasti edessäpäin. Tyylillisesti kokonaisuus on äärimmäisen eheä.

Tunteet Stam1naa arvostellessa ovat ristiriitaiset. Missä menee fanittamisen ja objektiivisen kritiikin raja? Olen tätä yhtyettä jo seurannut useamman vuoden ajan ja toivonut Lemin sankareille levydiiliä ja suurta menestystä. Nyt ensimmäinen on saavutettu, ja toinen tulee ajan kanssa. Vaikka kuinka objektiivisesti yritän levyä tulkita, tulen silti siihen tulokseen, että Stam1nan debyytti on aivan helevetin kova teos. Kotiteollisuuden Hynynen ei paskaa puhunut todetessaan, että tulevaisuudessa suomimetallin kärjessä poukkoilee Stam1na. Olen samaa mieltä.

03.03.2005, Niko Kaartinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Viimeinen Atlantis
Viimeinen Atlantis
[ CD ]
K13V
K13V
[ DVD ]
Raja
Raja
[ CD ]
Uudet kymmenen käskyä
Uudet kymmenen käskyä
[ CD ]
Kadonneet kolme sanaa
Kadonneet kolme sanaa
[ CDS ]
http://www.stam1na.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Kuuntele Spotify:sta, tarvitset spotify clientin! Osta CDON:ista Osta FIREBOX:sta Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 17821
Palaa »
 
Bookmark and Share