|
01. Intro
02. Zajigay!
03. Ulichnaya voina
04. Stat geroem
05. Drevnim bogam
06. Ojidanie
07. Pod pristalnym pritselom
08. Patsany
09. Pismo
10. Dayte ognya!
11. Zov krovi
12. O besposhadnom vremeni
13. Diavolskaya mest
14. Devil's vengeance
15. Negnie slova
16. O besposhadnom vremeni
17. Parallelnie miri (bonus)
|
Venäjältä maailmaa valloittamaan lähtenyt Anj on näin länsimaisin korvin kuunneltuna varsin hupaisa tapaus. Pod Pristalnym Pritselom (en mene takuuseen oikeinkirjoituksesta) on vasta bändin debyytti, mutta varsin perustavanlaatuista pintaremonttia kaivataan jos bändi haluaa mitään valloittaa, siis muutakin kuin huonon musiikin ystävien sydämet.
Anjin musiikki on jonkinlainen yhditelmä hard rockia, nu metallia ja sentencedmäistä runttausta. Eniten pinnalle puskevat kuitenkin jonkinlaiset slaavilaiset vaikutteet, sillä suurimman osan ajasta melodiat ja soittotyyli tuovat mieleen aloittelevan iskelmäbändin, jonka kitaroista kukaan ei ole osannut pistää säröä pois päältä. Jollain perverssillä tavalla Anjin musiikkia voisi verrata Viikateeseen, mutta sillä erotuksella, että suomalaiset iskelmähevarit osaavat asiansa. Sävellys- ja sovitustyö ovat lähellä ala-arvoista ja kylmä tuskanhiki alkaa puskea esiin levyn vasta ollessa aluillaan. Tätäkö pitäisi kuunnella seuraavat 13 kappaletta? Soundit toimivat jotenkuten, mutta eivät ne tätä levyä pelasta.
Levyn ainoa englanninkielinen kappale, Devil’s Vengeance, on ehdottomasti levyn kohokohta. Herkkästä pianoballadista mahtipontiseksi stadionheviksi kasvavaa kappaletta ei voi kuunnella nauramatta. Laulaja antaa todellakin kaikkensa ja mitä lyriikkaa kappale sisältääkään! Vapise, Shakespeare! En muista minkään kappaleen herättäneen minussa tällaistä tunnemyrskyä ennen ja tulenkin vaatimaan tätä soitettavan hautajaisissani.
17 kappaletta ja vaatimaton 78 minuutin kesto (!!) kysyvät jo melkoisesti hermoja ja kestävyyttä. Anj koettelee sen verran vahvasti hyvän maun ja allekirjoittaneen mielenterveyden rajoja, ettei tätä voi suositella kenellekään edes huumorimielessä. Levyn kannessa yhtyettä katsellaan aseen tähtäimen läpi ja se onkin ainoa tapa, jolla haluan nämä veijarit enää tavata.
26.02.2005, Ville Yli-Knuutila |
|
