|
01. Murderous
02. Divine
03. They Stand On 3
04. Reclusion
05. Full Circle
06. Converted Illusion
07. Ground Zero
08. Repentance
09. Well of the Dead
10. No Surrender
11. Bleeding Time |
Karhulasta lävähtää jälleen! Karhulan bändigheton yksi kovimmista nimistä, Total Devastation, on vihdoinkin saanut valmiiksi uransa toisen levytyksen. Koneiden ja death metallisen soitannan yhdisteleminen jatkuu nimikkeen Reclusion alla.
Total Devastation pitäytyy Reclusionilla siinä puuhassa, jonka se taitaa. Metalli on edelleen raivoisaa, ja koneet pauhaavat Jaakko Heinosen ja Lauri Pikan ärjyessä vihaisia vokaalisuorituksia. Tuttua ja turvallista, mutta silti on muutosta tullut. Musiikki on nimittäin monipuolistunut ja nyt kappaleissa on enemmän vaihtelevuutta kuin aikaisemmin. Lisäksi yhtye on uskaltanut kokeilla enemmän soundien kanssa, saaden enemmän värejä palettiinsa. Esimerkiksi Well of the Dead –kappaleen hidastelu ja lopun piano-osuus ovat varsin ennenkuulumatonta Total Devastationin parissa, mutta silti erittäin tervetullutta.
Lisäksi yhtyeen tien päällä koetut kilometrit kuuluvat hyvin soitannassa. Bändin edellisellä levyllä, Roadmap of Painilla, oli vielä ajoittain kuultavissa jäykkyyttä yhteissoiton vähyyden vuoksi. Reclusionilla on moinen jäykistely tiessään yhtyeen soittaessa todella tiukasti yhteen. Kaikki bändin jäsenet toimittavat osuutensa täydellä teholla, ja rumpupornopisteet menevät vahvasti Jarmo Pikan suunnalle. Miehen työskentelyä on ilo kuunnella, kuten tavallista.
Reclusion on piristävän monipuolinen paketti, joka vie yhtyettä sopivasti eteenpäin. Musiikin monipuolistuminen, ja uskallus erilaisten ratkaisujen kokeilemiseen on ehdottomasti kannattanut. Yksikään yhtyeen fani tulee tuskin pettymään Reclusionin tarjontaan.
11.02.2005, Niko Kaartinen |
|