Kansitaide Kopp, Hermann
Nekronology
CD
[ Red Stream ]

( 9 )
01. The Loving Dead
02. Poison
03. Supper
04. Fish in a Bowl
05. Petrified Slow
06. Betty´s Return
07. Unholy
08. Surprise
09. Home (Domestic Version)
10. Vanish
11. Supersonic Tonic
12. Man Drowning Himself in Bathtub
13. Zwi Sabbatai
14. Drunk

Kesto: 44:13
Saksalaisen Jörg Buttgereitin legendaariset Nekromantik-elokuvat herättivät aikoinaan runsaasti pahennusta. Niissä otsikonkin velvoittamana kävivät hieman epätavallisemmasta seksistä innostuneet henkilöt vainajien kanssa kuumaan syleilyyn, ja se oli monille jopa muutoin kauhu/splatter-elokuvista pitäville liikaa. Joka tapauksessa jos olivat elokuvatkin häiriintyneitä, tuki niiden vinksahtaneisuutta Hermann Koppin omalaatuinen musiikki. Nyt onkin tehty pienoinen kulttuuriteko kun Nekromantikin, Nekromantik 2:n ja Der Todeskingin musiikeista on kasattu soundtrack.

Raidat ovat hyvin ritualistisia ja toimivat inhottavan hyvin ilman elokuvaakin. Tavallaan harmittaa, että elokuvat on jo nähnyt, sillä olisi hauska tietää millaisia mielikuvia musiikista saisi ilman muistikuvia leffan visuaalisesta annista. Kappaleissa on paljon toistavaa jousisoittimen vingutusta. Vaikuttaa siltä, että Kopp on vääntänyt äänimaailmaa jonkinlaisessa transsissa, eikä sellaiseen vajoaminen ole tätä kuunnellessa itselläkään kaukana. Alussa kuuluva sahauksen ääni toi varsin elävästi mieleen siihen liittyvän kohtauksen, jota koetan varmaan viikonkin päästä vielä pyyhkiä muististani.

Jos pidät pimeästä, sairaasta, ahdistavasta ja minimalistisesta musiikista, tai satut olemaan kyseisten elokuvien fanikuntaa, tarraa kiinni tähän mainioon levyyn, mutta heikommille en tätä suosittelisi, itse leffoista nyt puhumattakaan.

24.01.2005, Marko Saarinen
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1586
Palaa »
 
Bookmark and Share