|
01. Misery 24/7
02. The Past Nightmares
03. I Am Complete
04. For the Ghosts of Our Time
05. Silent Chrysalis Stage
06. Dreaming of Oblivion
07. The Times We Bleed (Closure)
08. Cold on My Side
09. Completion
Kesto: 41:47
|
Tuskinpa suomalainen Rapture on missään levyarvostelussa tai lehtijutussa välttynyt maininnasta Katatoniaan. Tilanne on sama tämänkin arvion kohdalla, sillä bändin uutukainen Silent Stage huokuu varsin selvästi noiden naapurimaan melankoliamestareiden tunnelmia.
Mutta olisi suppeakatseista kuvailla Silent Stagea pelkäksi Katatonia-kuvajaiseksi. Vaikka Rapture selvästi kohoaa samasta Paradise Lostin kylvämästä melodisesta lakoniametallin genrestä kuin Katatoniakin, on tämä kolmas levy jo selvästi irtioton ottanut tuotos (kahta edellistä levyä Futilea ja Songs for the Witheringiä väheksymättä). Levyn soundi on kuulas ja tiettyyn pisteeseen asti pelkistetty, vaikka kitaroita tukevatkin syntikat ja olennainen rouhea kitaravalli jauhaa taustalla uhkaavana ja raskaana. Myös rokkivoittoiset ja tukevat basso- ja rumpusoundit tuovat äänimaailmaan omaa ilmettä.
Itse musiikki soljuu Silent Stagella luonnollisena ja harmonisena. Kaihoisat kitaramelodiat ja puhtaat laulut vaihtelevat raa’an ulosannin ja angstisen murinan kanssa, ja yhtye kylvää loisteliaita nyansseja biiseihin - esimerkiksi I Am Completen lauluun on saatu tarttuvaa ideaa ja tätä seuraava instrumentaali For the Ghosts of Our Time jaksaa pitää kuulijansa riippumassa unenomaisessa kaulakeinussa. Tunnelma on kuitenkin vaarassa pysähtyä levyn puolenvälin jälkeen musiikin harmaantuessa liian tasaiseksi matoksi muutamine ennalta arvattavine ratkaisuineen, mutta toinen instrumentaali Completion päättää levyn onnistuneesti hitaalla hartaudellaan. Kiitosta täytyy antaa myös levyn kestosta: Rapture on onnistunut luomaan tiiviin paketin, joka ei vello liian dramaattisesti melankoliassa, vaan pitää kuulijansa pinnan alla juuri oikean ajan.
Silent Stage on klassisella tavalla hyvä levy. Rapture ei ole liiaksi lähtenyt etsimään tämän hetken moderneja äänimaailmoja ja tyylisuuntauksia, vaan kantaa nuhraantuneen ulkomuotonsa tyylikkäällä eleganssilla. Silent Stage ei vaivuta kuulijaa täysin ekstaattiseen hurmokseen, mutta se saa useammin kuin kerran pysähtymään ja kuuntelemaan sävelten surullista sisältöä.
04.03.2005, Antti Klemi |
|
