|
01. Chrono Cross
02. Iieee
03. Alien Nation
04. Under Norrskenet
05. At Zanarkand
06. Jacob´s Ladder
07. Spanish Train
08. The Leader
09. The Vision
10. What About Me?
11. Prisoners of Fate
Kesto: 35.36 min
|
Mystinen ja noitamainen Elvira Madigan on ruotsalaisen Marcus Madiganin ikioma sooloprojeti. Musiikin tyylin voisi luokitella depressiiviseksi melo-blackiksi maustettuna ripauksella doomia ja goottimaista menoa. Vuonna 1998 alkunsa nähnyt sooloprojekti on edennyt jo kolmanteen julkaisuunsa. Edellisen Elvira Madignin levyn arvion luettuni voisin kirjoittaa tämänkin arvion lähes sanasta sanaan samalla tavalla. Sama extrememäinen ja maaninen tunnelmointi saa jatkoa. Tosin tällä kertaa tuloksena on puhdasverinen cover-albumi. Tämä saa hälytyskellot jo valmiustilaan, mutta lopullinen sireeni alkaa soimaan, kun huomaa keiltä artisteilta biisejä on lainattu. Kohteena eivät todellakaan ole mitkään perinteisimmät, varsinkaan metalliin kytköksissä olevat coverit.
Levyn kakkosbiisi Iieee on lainattu Tori Amosilta. Biisin melodiat toimivat kohtalaisesti, mutta kokonaisuus on keskinkertaistakin heikompi. Nordman-cover Under Norrskenet vedetäänkin sitten isänmaallisesti ruotsiksi. Tämä on ehkä levyn ristiriitaisin biisi, joka herättää kuulijoissaan joko ihastusta tai vihastusta. Itselläni enimmäkseen jälkimmäistä. Levyn parasta antia on Chris DeBurghilta lainattu The Vision, jossa kuullaan jopa puhtaitakin vokaaleja. DeBurghin tuotanto tuntuu muutenkin kelpaavan Madiganille, koska levyltä löytyy kyseisen herran tuotoksia peräti neljä kappaletta.
Marcus Madigan ei yllä laulajana lähellekään esikuviaan, keitä ne nyt ovatkaan. Eniten kurkusta tuntuu irtoavan cradleoffilthimäistä, joskin melko yksipuolista rääkymistä. Soitanto on ihan kohtalaista, mutta lainabiisien uudelleen sovitukset eivät kuulosta kovin erikoisilta. Sovitukset eroavat originaaleista melko paljon, mutta tulos ei ole mainittava. Toki taustalla vaikuttavat edellisenkin levyn tapaan konerummut, jotka enimmäkseen ärsyttävät monitonisuudessaan.
On (ehkä) sinänsä hienoa, että joku on uskaltanut lähteä tekemään näin rohkeaa tuotosta. Silti koko levy menee auttamattomasti yli ymmärryksen. Luova hulluus on hankala piirre, jonka avulla aikaan saadut tuotokset eivät useimmiten välity muille kuin taiteilijalle itselleen. Intensiivisellä ja pitkäaikaisella kuuntelulla tästä voisi jopa saadakin jotain irti.
12.01.2005, Tero Lassila |
|
