|
A: Satan in Man
B: Sex Messiah |
Tämä seiska on maistiainen siitä mitä tuleman pitää kun yhtyeen täyspitkä ilmestyy, vaikka käsittääkseni täyspitkä onkin äänitetty aikaisemmin. Levyllä on kaksi biisiä ja pituutta reilut 10 minuuttia, materiaalin ollessa perinteikästä doom metallia NWOBHM-hengessä.
Bändi on puurtanut jo jonkin aikaa, muttei muutaman pikkuvinyylin lisäksi ole saanut äänitettyä kovinkaan paljon virallista materiaalia. Demoja taitaa sentään kuitenkin olla muutama levityksessä.
Ehtaa ja perinteikästä doom metallia on alkanut ilmestymään tasaisen tappavaan tahtiin, mutta harva pääsee sävellystensä suhteen samalle tasolle Minotaurin kanssa. Ainoaksi miinukseksi itse koen Ari Honkosen laulun, joka vaatii selkeimmin petraamista. Paikoitellen mennään hieman ohi nuotista, joka käy ikävästi korvaan ja tekee kokonaisuudesta jokseenkin rosoisen.
Soundit ovat yhtyeellä mielestäni olleet aina hyvin hanskatut, eikä tälläkään kertaa löydy sen kummemmin nokan koputtamista. Raskaat ja selkeät yleissoundit tuovat biiseihin lisää ryhdikkyyttä, joka toimii hieman keskitempoista meininkiä hitaammassa musiikkissa paremmin kuin hyvin.
Tämän vinyylin painos on rajoitettu 666 kappaleeseen, joten yhtyeen faneille tämä taitaa olla pakko-ostos. Doom metal ei kuole koskaan ja koska Minotauri osaa hommansa, tulee perinteikäs tyylisuunta varmasti saamaan uusia ystäviä.
07.01.2005, Jukka Kolehmainen |
|