|
01. Succubus
02. Aesthetic Vampires
03. Birthmark 666
04. Cannonfodder
05. Redeemer
06. Storm of the Horde
07. Hatred
08. Empty Life
09. Operation Mindloss
10. Rise Now
11. One Last Flight
12. Blind Envy
13. Baptized in Fire
|
Viisimiehinen hollantilaisyhtye Katafalk on saanut alkunsa jo vuonna 1995, mutta vasta nyt on debyyttilevyn vuoro. Lyhyesti kuvailtuna Katafalkin musiikkia voisi luonnehtia äärimmäisen aggressiiviseksi, nopeaksi ja intensiivikseksi paketiksi death- ja thrash metallia, joka ei paukkujaan säästele yhdessäkään levyn biiseistä. Onpa mukaan kappaleisiin saatu paikoitellen hieman melodiaakin ja outoja, vaikkakin hetkellisiä mielenyhtymiä, koin näiden riffien takia bändeihin kuten Judas Priest ja Iron Maiden. Näihin akteihin vertailu ei kuitenkaan kannata, sillä tyyli on likempänä ruotsalaista deathrash-tyyliä ja varsinaisia vertailukohtia voisivat olla aktit kuten Defleshed, The Crown, Taetre ja muut vastaavat tiukkatempoiset paukuttajat. Soundipuoli on suhteellisen selkeä ja vahva, vaikka hieman oudosti kitarat joissain riffeissä ulisevatkin. Laulupuolella kuullaan sekä örinää että aggressiivsta rääkyhuutoa ja vuorottelu näiden välillä toimii hienosti. Vaikka soitannollisesti ei levystä valittamista olekaan, ei Katafalk onnistu luomaan "vielä kerran levy pyörimään"-fiilistä. Kun vielä biisit eivät liiemmin edes erotu toisistaan, aiheuttaa toisto lievää tympääntymistä. Parhaiten Katafalk toimiikin lyhyissä rykäisyssä tunnelmaa kohottamaan.
19.01.2003, Serpent |
|