|
01. The Crossing
02. Half Mast
03. Desensitized
04. Draco Vibration
05. Black Ribbon
06. Magdalene
07. Currents
08. Travesty As Usual
09. Coffin Lily
10. Sons Of Kings
11. The Deprogramming Of Tom Delay
|
Scott "Wino" Weinrich on Spirit Caravanin hälvettyä ilmaantunut jälleen esiin uuden yhtyeensä The Hidden Hand kanssa, joka soittaa mahtavan omaleimaista stoner doomia. Ei ole olemassa ainoatakaan vertailukohtaa, jolla voisin kuvailla tämän yhtyeen soundia läheskään osuvasti. Koskapa en yhtyeen debyyttiä Divine Propaganda ole kuullut, on vaikeaa sanoa muuta, kuin että mediat ympäri maailman väittävät Mother, Teacher, Destroyer:iä montaa kertaluokkaa edeltäjäänsä paremmaksi.
Auraalitrippien kuten Sons Of Kings, Magdalene ja The Crossing valuessa kaiuttimista sitä pian alkaa ihmettelemän millä pallonpuolikolla tässä ollaan, sillä The Hidden Hand on epäilemättä musiikin meressä ihan oma saarekkeensa. Monessa biiseistä Wino ja Bruce Falkinburgh jakavat laulutyöt kahtia ja vaikka en aikaisemmin Brucea olekaan kuullut, voin vakuuttaa että hän sopii bändin soundiin kuin hanska käteen. Paksujen riffittelyjen päällä melodioita tarjoillaan runsaskätisesti ja kappaleista loistavat Winon tavaramerkit. Levyä ja sen soundeja hallitsevat 70-lukulaiset vibat, niin vakuuttavina kuin tänä päivänä vain voi olla.
Pistettäköön sekin merkille, että myös levyn lyriikka on taidetta jo omillaan. Se tarjoaa proosaa ja outoa runoutta joka on kaukana tavallisesta musiikkilyriikasta. Kitaran ja basson stoner-pörinä on asiaankuuluvasti läsnä, ja vieläpä paremmin miksattuna kuin useimmilla riippumattomasti julkaistuilla stoner-albumeilla. Kappaleissa on tarpeeksi variaatiota kuuntelukokemuksen säilymiseksi miellyttävävä, eikä levyyn pääse puutumaan. Sovitukset ovat taiten harkittuja. The Hidden Hand saa kuulijassa aikaan emotionaalista liikettä, sillä levyn melodiat liikkuvat kuin mielen rannoille iskevät aallot - rytmikkäästi pärskähdellen ja siinä samalla ne huuhtovat kuuntelijan mukanaan mereen.
Mother, Teacher, Destroyer on paras stoner rock -albumi, johon olen pitkään aikaan törmännyt. Mahdollisesti se on myös monien mielestä yksi kaikkien aikojen kymmenestä parhaasta levystä genressään. Diilerin sanoin: tämä shitti kannattaa testata, tällä lähtee pää.
Scott ”Wino” Weinrich has resurfaced again after the demise of Spirit Caravan with a band called The Hidden Hand which plays some mighty unique stoner doom. Truly, there are absolutely no comparisons that I could remotely draw to paint a direct picture of this band for you. Not having heard their debut Divine Propaganda it’s hard to say anything other than medias all over the place are claiming Mother, Teacher, Destroyer is miles beyond its predecessor.
With aural trips like Sons Of Kings, Magdalene and The Crossing adorning your speakers you’ll be wondering what hemsiphere you’re in. The Hidden Hand is an island unto itself, no doubt about it. Wino and Bruce Falkinburgh trade vocal duties on several songs and not having heard Bruce before I can attest that he fits like a glove into the band’s sound. Lavish melodies layer thick riffs and you can smell Wino’s trademark songwriting influence shining through. 70’s vibes fill this disc and sound as legit as it gets.
Be it also noted that the lyrical fare here is artwork within itself. Prose and strange poetry at its best, truly nothing from the normal palate of lyrical colors. The stoner fuzz of the guitars and bass is present although mixed considerably better than most indie stoner albums. There is enough variance in the songs themselves to make for steady listening without tiring and the arrangements are well thought out. The Hidden Hand manages to illicit an emotional response through their music as the melodies come in subtle bursts like waves cresting across subliminal shores, washing you out to sea in the process.
Mother, Teacher, Destroyer is the best stoner rock album I have come across in some time. Definitley one of the top 10 stoner slabs at the moment in many a book by the looks of it. Take a hit of this shit, it’ll knock your block off.
15.12.2004, Starbuck |
|
