|
01. Anything But Love
02. Naked Flame
03. Never Surrender
04. Breath Of Gold
05. Chained
06. Deep Blue Sky
07. Someday
08. After You´re Gone
09. Eyes Of Fire
10. What Am I Gonna Do |
Second Heat on Ruotsista, niin kuin moni muukin melodinen hard rock -retkue näinä päivinä. Määrä ei yleensä korvaa laatua, mutta Second Heat on sieltä paremmasta päästä. Kyseessä eivät olekaan mitkään märkäkorvat, vaan yhtyeen laulajaa lukuunottamatta bändin jäsenet vaikuttavat tai ovat vaikuttaneet muutaman levyn tehtaillessa Alyson Avenuessa. Kyseisen orkesterin tuotoksiin en ole tutustunut, mutta Second Heat on ainakin miellyttävä tuttavuus. Bändin musiikki muistuttaa ensikuuntelemalla jonkin verran tallikumppaniaan Altariaa, mutta tarkemmalla kuuntelulla alkavat löytyä selkeät Michael Schenker -vaikutteet. Tässä tapauksessa 80-luvun alun MSG:n, jossa lauloi Gary Barden. Kitaristi Patrick Svärd on Schenkerinsä kuunnellut siinä kuin John Norumkin. Miehen sooloja kuunnellessa voi sielunsa silmin nähdä vaalean arjalaisen kitaristin eläytymässä polvet pihtiasennossa. Myös laulaja Thomas Burnellin äänestä tulee mieleen Barden hienoisilla Bruce Dickinson -vaikutteilla.
Ennen vanhaan tällaistakin olisi suoralta kädeltä kutsuttu heavyksi, ellei peräti heavy metalliksi. Nykyään joku tenava olisi heti oikaisemassa, mitä ne heavy ja metal oikein ovat, jos moista rohkenee. 2000-luvulla tätä pitäisi kai vain kutsua hard rockiksi. Oli miten oli, Second Heatin debyytti on kitara-kosketinsoittimet -vetoista kulkevaa melodista heavya, johon ainakin Altariasta innostuneiden kannattaa tutustua. Yhtyeen basistin sukunimi on muuten Löyskä eli ehkä se on se pohjanmaalainen veri, joka tuo tähänkin hommaan sitä rotia.
18.11.2004, Mika Penttinen |
|